”Pelkurimaista” – Ruotsalaispuolustaja latasi suoran mielipiteensä välierän tuomarityöskentelystä

Venäjän olympiakomitea kaatoi Ruotsin olympialaisten välieräottelussa voittomaalikilpailun jälkeen lukemin 2-1 ja eteni näin ollen finaaliin.
Ruotsalaispelaajat olivat ottelun jälkeen luonnollisesti pettyneitä. Tämän lisäksi myöskin joukkueen puolustaja Lukas Bengtsson oli tyytymätön ottelun tuomaritoimintaan. Etenkin yhdestä tilanteesta hänellä oli sanansa sanottavana.
Jatkoajalla venäläishyökkääjä Pavel Karnaukhov ajoi vauhdilla kohti maalia. Hän ajautui lopulta ruotsalaisvahti Lars Johanssonin päälle niin, että molemmat lensivät jään pintaan ja maalikin siirtyi pois paikoiltaan. Tilanteessa oli myöskin Ruotsin puolustaja Theodor Lennström, joka antoi vauhtia Karnaukhoville, minkä seurauksena tämä ajautui Johanssonia päin. Näet videon tilanteesta alempaa jutusta tai tästä.
– Hän (Karnaukhov) ei tehnyt mitään väistääkseen vaan ajautui sen sijaan ”Lassen” (Johansson) päälle. Näistä on ennenkin rankaistu, joten mielestäni oli pelkurimaista tuomareilta jättää jäähy viheltämättä, Bengtsson vuodatti Aftonbladetille.
Molemmille joukkueille tuomittiin ottelussa vain kaksi kahden minuutin rangaistusta. Ruotsalaiset avautuivat tuomarityöskentelystä myöskin Leijonille kärsityn alkulohkotappion jälkeen.
Ruotsin turnaus päättyy pronssiottelussa lauantaina, kun se kohtaa Slovakian kello 15:10 alkaen.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- HS: Liiga-seura jätti kertomatta oleellisen – tähtihankinta saattaa lähteä yllättäen!
- HIFK:n lauantain kokoonpanossa karu tilanne
- Ukko-Pekka Luukkosesta kajahti huonoja uutisia
- Oho! NHL-toimittajalta herkullinen spekulaatio ennätysdiilistä kieltäytyneestä Kirill Kaprizovista
- Raipen SaiPan maalivahdilta karmea moka
- Lähes 300 NHL-ottelua pelannut Kanadan MM-kultapelaaja SM-liigaan!
- Marc-André Fleury lopettaakin uransa Pittsburghissa
- Tappara-kolossi hakee NHL-sopimusta
- Yli 700 NHL-ottelun konkari solmi uuden sopimuksen – siirtyy Eurooppaan
- Lähde: Nämä NHL-seurat kiinnostuneet olympialaisiin valitusta sentteristä – suomalaislupaus mukana spekulaatioissa
- Urheilucast: Nuori Liiga-tähti yritetään ryövätä rahakkaalla tarjouksella – TPS, HIFK ja Ilves apajilla!
- Kahden seuran dominointia! Tässä ovat Liigan TOP 5 -puolustajat
- Paljon nimiä vapailla markkinoilla – näillä Liiga-pelaajilla ei ole sopimusta ensi kaudelle
- Kovin tutkapari löytyy Savosta! Tässä ovat Liigan TOP 5 -hyökkääjät
- Lähde: CHL-mestari lähtee JYPistä – uusi seura selvillä!
- Ville Pokka löysi uuden joukkueen!
- Käsittämätön taso! Tässä ovat Liigan TOP 5 -maalivahdit
- Liigan kausiennakko – sijat 8-5: Päättyykö vuosikausien korpivaellus viimein?
- Kärpät-vahti: uusi seura!
- Lähde: Ruotsalaishyökkääjä siirtyy Liigaan – iski 113 pistettä junnusarjassa