Ennätystahdissa olleelle Veini Vehviläiselle kirittäjä – kokemusta NHL-kaukaloista
Veini Vehviläisen viikko ei päättynyt toivotulla tavalla. Ensin SHL:n nollapeliennätys jäi juuri ja juuri tekemättä, ja pian kirittäjäksi Brynäs IF:ään hankittiin Kristers Gudlevskis.
Gudlevskis astui parrasvaloihin 20-vuotiaana MM-kisoissa Latvian maalilla vuonna 2013. Hyvät otteet maajoukkueessa poikivat NHL-sopimuksen, ja viiteen vuoteen Pohjois-Amerikassa mahtui kolme runkosarjan ja kaksi pudotuspeleissä pelattua NHL-ottelua. Viime vuodet ovat kuluneet Dinamo Riiassa, Saksassa, Itävallassa ja viimeisimpänä Slovakian suurseura HC Slovan Bratislavassa.
Vehviläinen on torjunut tällä kaudella 25 ottelussa torjuntaprosentilla 90,8. Varamaalivahti Viktor Andréniin ei ole voinut pahemmin luottaa, sillä kuudessa ottelussa hän on saanut itsensä laukausten tielle 86,6 prosentin varmuudella.
Brynäs aloitti kautensa kehnosti, mutta Vehviläisen nollapeliputken avittama voittovire on nostanut viime vuonna niukasti karsiutumisen välttäneen gävleläisjoukkueen playoff-kamppailuun. Mikko Mannerin käskyttämässä joukkuessa suomalaispelaajia ovat Vehviläisen lisäksi Oula Palve ja Tomi Sallinen.
LUE MYÖS:
- Pelicansin uusi vahvistus: viikkojen sairausloma edessä
- HIFK:sta tuttu suomalaislupaus: NHL kutsuu!
- Musertava uutinen: 1200 NHL-pelin konkari sairastaa haimasyöpää
- Jukurien hyökkääjälle karu takaisku – edessä jälleen pitkä poissaolo
- Mikko Rantanen laittoi luksuslukaalinsa myyntiin – hurja hintalappu
- Lassi Thomson: yllätyssiirto vireillä!
- Leijonien EHT-joukkue julki – Antti Pennaselta raju ratkaisu
- AL: Ilves ryöstöretkellä Liigassa – kaappasi Leijonat-sentterin!
- Lähde: Oskari Laaksonen vaihtaa maisemaa – tässä uusi seura
- Debyyttipäivä selvillä: Carter Hart palaa NHL-kaukaloon – näin pelit AHL:ssä meni
- LIVESEURANTA: Liigan yhtiökokous ja sarjajärjestelmäuudistus
- IL: Jokerit jysäytti huippuhankinnan – haaviin Leijonista tuttu ex-NHL-hyökkääjä
- ESPN: Edmonton valmis rysäyttämään vaihtokaupan – tämä NHL-vahti tähtäimessä!
- Liiga-seura valmistelee jättikaappausta! Urheilucast: Ryan Lasch kiikarissa
- Ruotsalaislähde: SHL-mestari kaupittelee suomalaiskaksikkoaan
- Juuso Pärssisen seuraava seura selvisi – fanit kiehuvat somessa
- IS: Liigaan tyrkyllä uusi joukkue – ”Ilman muuta olisimme mukana”
- Jokerit: iso uutinen!
- HIFK-kaksikko loukkaantui – ulkona kokoonpanosta
- SS: Kärpät tekemässä ryöstön Kuopiosta – kiinnitti KalPan kulttihyökkääjän