JYPin urheilujohtaja ampui alas Brad Lambertia koskeneet siirtohuhut: ”Ei ole ollut tällaista keskustelua”
Kuva: Taneli Niinimäki
JYPin 17-vuotias superlupaus Brad Lambert ei ole saanut kaudelleen toivotunlaista starttia. Kauden ensimmäiseen 15 otteluun nuorukaisella on kasassa vasta tehot 1+3.
Syksyn aikana kohua on myöskin herättänyt muun muassa Lambertin keskisormen näyttäminen Ässien vaihtoaitioon sekä nuorukaisen jääminen ulos Nuorten Leijonien varsinaisesta leiriryhmästä.
Kauden aikana on ollut käynnissä jopa spekulaatioita siitä, että Lambert olisi siirtymässä muualle JYPistä. Huhuja on ollut sekä siirrosta johonkin toiseen Liiga-seuraan että Pohjois-Amerikan juniorisarjaan.
– Brad Lambert on herättänyt aika paljon kiinnostusta viimeisten vuosien aikana ja varmaan tulee herättämään kiinnostusta jatkossakin, JYPin urheilujohtaja Mikko Viitanen kommentoi C Moren haastattelussa.
Viitanen nosti esille myös valtaisan mediaryöpytyksen, jonka Lambert on saanut osakseen viime aikoina. Vaikka Lambert on ammattilaisurheilija, iältään hän on kuitenkin vielä lapsi.
– Bradin kohdalla, niin kuin kaikkien muidenkin pelaajien kohdalla, tilanne on se, että jos sä haluat olla JYPissä niin sä oot JYPissä ja jos et halua olla täällä niin silloin et myöskään ole täällä, se on aika yksinkertaista, Viitanen jatkoi.
Tämän jälkeen Viitanen kumosi käytännössä kaikki siirtohuhut, joita on mediassa levinnyt tämän syksyn aikana.
– Bradin kanssa meillä ei ole ollut tällaista keskustelua, että hän olisi ollut lähdössä pois. Se on ollut enemmänkin sitten syystä tai toisesta jonkinnäköistä spekulaatiota, mikä tietysti on ymmärrettävää, koska pelaaja kiehtoo. Uskomaton nuori superlupaus, jolla on ollut vähän vaikeaa tänä vuonna ja ei ole homma lähtenyt ihan lentoon. Siitä saadaan nopeasti vedettyä otsikoita.
Lambert pelaa parhaillaan toista kauttaan JYPin riveissä. Näitä edeltävä kausi sujui HIFK:ssa ja sitä edeltävät kaksi puolestaan Pelicansissa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- JYP sopimukseen Mestiksen tehohyökkääjän kanssa
- Lukko teki ison kiinnityksen: ”Tärkeä palanen meidän joukkuetta”
- NHL:n tuoreesta olympiavoittajasta kajahti iso siirtohuhu – ”Kaupataan ensi viikolla”
- Lähde: Lars Bryggman tekee paluun Liigaan – uusi joukkue selvillä!
- IL: HIFK:n tähtäimessä SHL:n viime kauden ykkösnimi – tässä vaihtoehdot uudeksi maalivahdiksi!
- IS: HIFK:n harjoituksissa otettiin yhteen – nyt puhuu Olli Jokinen
- Dallas Stars nosti suomalaishyökkääjän NHL-vahvuuteen!
- Sidney Crosbyn loukkaantumisesta iso päivitys – pitkä sairausloma edessä
- Patrik Laineesta surkea näky: uusi pelipaikka!
- JYPin supertähti: huonoja uutisia
- Liiga-provot: Yksi mies on viemässä HIFK:ta ulos pudotuspeleistä
- Urheilucast: Tässä ykkösehdokas HIFK:n uudeksi GM:ksi
- NHL:ssä iso treidi heti olympiatauon jälkeen: Coloradon Stanley Cup -mestari uusiin maisemiin!
- Urheilucast: Kärpät ja Ilves valmistelevat järisyttävää siirtoa – pistetykki kaupan!
- Patrik Laineesta tipahti iso uutinen – Antti Mäkinen: Tässä tuleva seura?
- Kuhinaa Leijonien NHL-tähden ympärillä – kiinnostus siirtomarkkinoilla räjähti käsiin!
- IS: Aatos Koivu joutui Tarmo Reunasen tylyn tempun kohteeksi – TPS:ltä radikaali päätös!
- Mikko Rantanen paljasti mitä ajatteli kun Artturi Lehkonen pääsi läpiajoon
- Urheilucastin väite: Aleksi Heponiemi Liigan kärkiseuran tähtäimessä – neuvottelut aloitettu!
- Tuomareita syytetään Kanadan suosimisesta – näin kommentoi Antti Pennanen!