SaiPa – Ilves: Kotietu pelivalinnan taustalla
Kuva: Juha Tamminen
Liiga
SaiPa – Ilves
Keskiviikko 27.10. klo 18:30
SaiPa ja Ilves avaavat omalta osaltansa uuden liigaviikon. Molemmilla joukkueilla on myötätuulta purjeissa ja voittojakin alla. Sarjataulukossa vieraat ovat muutaman pykälän edellä. Molemmat vaikuttavat perusluokaltaan tällä hetkellä keskikorin porukoilta. Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kerran, jolloin SaiPa oli jatkoajan jälkeen etevämpi Hakametsässä.
SaiPa kärsi sarjan alkupuolella melkoisesta tehottomuudesta, mutta Pekka Virran suojatit ovat alkaneet pikkuhiljaa löytää tehoja. Lisäksi Sergei Monakhov ja Nick Halloran tuovat hyökkäykseen leveyttä. Maalissa Niclas Westerholm on ottanut koppeja yli 90% menestyksellä, joten siitä homman ei pitäisi jäädä kiinni. Jarno Koskirantaa joukkue kaipailisi takaisin tuloksen tekoon.
Ilvekselläkin on loukkaantumisista harmia. Marek Langhamerin poissa ollessa Vadim Zherenko on kylläkin poiminut kiekkoja hyvin. Eemeli Suomen poissaolo on luonnollisesti miinusta, eikä pakkiosastollakaan ihan täysillä ajella. Ilves on kerännyt hieman enemmän pisteitä kuin esitysten perusteella voisi odottaa. Viime otteluiden voittoputki on varmasti antanut Jouko Myrrälle hieman tilaa hengittää.
Lyö vetoa ottelusta:
Joukkueiden perusluokassa ei ole merkittävää eroa. Kotietu nostaa SaiPan suosikiksi, ja tässä ottelussa kotivoitto onkin kannattavin merkki, jota voidaan pienellä paineella suositella. Marginaalit eivät kuitenkaan ole kovinkaan suuret. Vetosuositus on SaiPa voittaa ottelun (60 min) kertoimella 2,45. LYÖ VETO tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon. Lunasta in tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Megatarjous räjäytti NHL-markkinat – Leo Carlssonin vanha kommentti nostettiin esiin
- KHL:ssä huipputehot takonut hyökkääjä siirtyy NHL-mestarisuosikin riveihin
- Fanien unelma käymässä toteen: Jarmo Kekäläinen kiinnittämässä Stanley Cup -sankarin
- Nyt jysähti! NHL:n ruotsalaistähdestä jättimäinen tarjous
- Voi ei! Connor Bedard loukkaantui – katso video
- NHL:n suomalaisseurasta iso sopimusuutinen – kapteenille diili
- SaiPan Teemu Kivihalme siirtyy yllättävään osoitteeseen
- Ruotsalaishyökkääjä vaihtaa SHL:n SM-liigaan
- Miika Roine teki ratkaisunsa – pitkäaikainen Liiga-kapteeni jatkaa uraansa ulkomailla
- Eeli Tolvanen herättää ”paljon kiinnostusta” NHL:ssä – tällaisia tarjouksia pöydällä
- Antti Pennanen: raskas henkilökohtainen paljastus – “En jaksa enää”
- Ei jatkoa NHL:ssä – Dallas Stars hylkäsi suomalaisen
- Urheilucast: Pekka Jormakka lähellä Liiga-sopimusta – tässä uusi seura?
- Sveitsi jää taakse – luottosentteri palaa Liigaan
- TSN: Suomalaisjytky Floridassa – ratkaisu voi tulla jo tänään
- Aleksander Barkovin Florida teki yllättävän NHL-kaupan – iso muutos alkaa
- Täyskäännös NHL:ssä – Jesperi Kotkaniemen kohtalo meni päälaelleen viime hetkellä
- Pistetykki lähti KalPasta – uusi seura käytännössä selvillä
- Matias Maccellin seura NHL:ssä vaihtuu
- Jokerien Liiga-konkari päätti jatkostaan – uusi seura löytyi läheltä