Joakim Kemell ei ollut ainoa pitelemätön nollanelonen – tuntemattomampi lupaus takoi Mestiksen viikonlopussa hirvittävää jälkeä
Kuva: Mestis
Mestis-joukkue KOOVEEssa lokakuussa debytoinut 17-vuotias Jani Nyman oli viikonlopun yksi kuumimmista pelaajista joukkueen pohjoisen reissulla Kajaanissa ja Rovaniemellä.
Valkeakoskella heinäkuussa vuonna 2004 syntynyt hyökkääjä painoi perjantaina Hokin reppuun pisteet 1+2, lauantaina RoKia vastaan numerot kääntyivät tehojen ollessa 2+1. Pelit olivat Kiekko-Ahman kasvatille ensimmäisiä miesten sarjoissa.
Nyman on edustanut tällä kaudella ennen KOOVEEn kolmea Mestis-matsia Ilvestä U20 SM-sarjassa. Siellä kahden pelin saldo on sekin komea 1+2.
Mestis julkaisi Youtube-tilillään videon pelaajan upeasta viikonlopusta.
Nyman on varausiässä ensi vuonna. Jääkiekkotilastoihin erikoistuneen Eliteprospectsin lähde kertoo, että pelaajan arvioitu varausnumero olisi kolmannen kierroksen alkupään 65.
KOOVEElle irtosi viikonlopun reissusta kaksi pinnaa kahdella jatkoaikatappiolla. Neljän pelin pisteputkessa viilettävä tamperelaislauma keikkuu sarjassa yhdeksännellä sijalla.
Suomalaiset nollaneloset hyökkääjät olivat viikonloppuna tulikuumaa kamaa. JYPin liigajoukkueen Joakim Kemell nosti itsensä koko sarjan pistepörssin kärkeen lauantaina KalPa-pelin tehoilullaan. Sensaation saldo on 11 ottelun jälkeen häikäisevä 9+4.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Ilvekselle surkeita uutisia paikallisottelun alla
- IS: Suomalaisvahti palaamassa Euroopan kaukaloihin: ”Voi olla, että Pohjois-Amerikka on nyt nähty”
- Mikael Granlund: jättitehot!
- Hurja huhu: Tämä joukkue yritti hankkia Kirill Kaprizovin juuri kauden alla
- Yllätyskäänne: Patrik Laine neuvottelee jatkosopimuksesta – luvassa roima palkanalennus
- Toimittaja: NHL-tähti ollut tyytymätön seuraansa siitä lähtien, kun hänet varattiin
- Leijonat-hyökkääjä jatkaa uraansa neljän vuoden tauon jälkeen – siirtyy II-divisioonaan!
- Kisa: osallistu arvontaan ja voit voittaa itsellesi NHL26-pelin!
- IS: Jokereita uhkaa mojova rangaistus
- Näkökulma: HIFK:sta on tullut surkeiden sopimusten loppusijoituspaikka
- Ei ole totta! HIFK:n uusi hankinta loukkaantui heti
- Urheilucast: Teemu Pulkkisesta iso Liiga-huhu!
- Suomalaisjätti: NHL kutsuu!
- Patrik Laineen vammasta tipahti karu tieto julki
- Patrik Laineesta surkea uutinen: edessä pitkä sairausloma!
- Nyt jysähti – MM-kultavahti siirtyy Jokereihin!
- IL: Useat seurat kiinnostuneita suomalaisvalmentajasta – mukana useampi Liiga-joukkue
- Ismo Lehkonen täräytti rajun kommentin Doug Sheddenistä: ”Toivottavasti pysyy korkki kiinni”
- Teemu Hartikaiselta yllättävä huomio: Tässä asiassa Liiga on Sveitsin sarjaa edellä
- Patrik Laine: yllätyskäänne!