Tuukka Raskin tilanne ei ole kiva, mutta Bruins-leiriin se tarjoaa mahdollisuuksia – GM valaisi
Telakalla vielä kuukausia olevan Tuukka Raskin tilanne on ollut yksi NHL:n kiehtovimmista puheenaiheista – ainakin sinivalkoisten lasien läpi tutkittuna. Savonlinnalaisella ei ole nyt sopimusta mihinkään, mutta yleinen usko on se, että molari ja Boston Bruins rustaavat 34-vuotiaalle pelaajalle jonkinlaisen lapun ennemmin tai myöhemmin.
Jääkiekkotilastoihin erikoistunut Eliteprospects-sivusto on nostanut Bruinsin kokoonpanoon kaksi vahtia, Jeremy Swaymanin ja Linus Ullmarkin. Nyt NHL:n nettisivuilla arveltiin, että kaksikosta ensiksi mainittu voisi olla ensi kauden ykkösvahti, ruotsalaisen ja Raskin haastaessa aikanaan.
Vaikka suomalaisen Stanley Cup -voittajan tilanne on sinänsä kurja, tarjoaa se siis nyt muille mahdollisuuksia. Bruinsin GM Don Sweeney kertoi tilanteesta tuoreimmat käänteet.
– Meillä on Tuukalle aina ovi auki. Nähdäkseni Ullmarkin nappaaminen antaa Jeremylle mahdollisuuden edetä eteenpäin sillä tavalla luonnollisesti, mutta samalla se antaa Ullmarkille itselleen mahdollisuuden olla NHL-tasolla.
Kolmikosta Rask torjui viime kaudella 24 runkosarjapelissä ja 11 pudotuspeliottelussa prosentein 91,3 ja 91,9. Swayman koppasi kumilätkiä 10 pelissä kovin tilastpoin 94,5, yksi torjuttu pudotuspeliottelu (66,7) ei jättänyt kerrottavaa jälkipolville.
Kirittäjäksi hankittu Ullmark oli Buffalo Sabresissa kohtalaisen hyvässä vireessä. 20 pelissä pikkumustat pysähtyivät 91,7 pinnan tarkkuudella.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Supertähden kortista maksettiin posketon summa – vain Wayne Gretzky edellä
- Ässät vahvistuu – haaviin tuttu hyökkääjä: ”Kokenut ja luotettava sentteri”
- Dylan Larkin sai pakit kahdelta NHL-jätiltä – enää yksi seura kintereillä!
- Suomalaispakille hurjaa hehkutusta Ruotsissa: ”Yksi sarjan parhaista hankinnoista”
- ESS: Nashville Predatorsilta huonoja uutisia Liiga-seuralle
- Teemu Selänne muuttuneesta imagostaan: ”Kaikkia ei voi miellyttää”
- Floridalle kammottavia uutisia: tähtihyökkääjä leikkaukseen
- Jokereiden hurja vire sai jatkoa! Nyt SaiPa sai selkäsaunan
- NHL-toimittajalta karu paljastus ruotsalaistähden markkina-arvosta
- Teemu Selänne innostui suomalaisille tuntemattomasta urheilulajista – oman seuran omistaminenkin kiinnostaa
- MTV:n asiantuntija Karri Kivi: nämä Liiga-seurat ovat heikentyneet eniten kesän aikana
- NHL-pomolta mystinen vihjaus – Patrik Laine seuraava hankinta?
- IS: Kari Jalonen tyrmistyi Liigan käytännöistä: ”Ei missään muualla ole tällaista”
- Nämä Liiga-ottelut näkyvät ilmaiseksi superkaudella – tältä näyttää MTV:n kiekkotiimi!
- Jokereihin huhuttu SHL-tähti teki ratkaisunsa – latasi rajun kommentin Liigasta
- Ässät julkisti karun loukkaantumisraportin – runkomiehet pitkään sivussa
- Leevi Selänne löysi uuden seuran!
- LIVESEURANTA: Pitsiturnaus 2026 – finaali päättyi murskalukemiin!
- Tässä Kärppien uusittu kapteenisto – tähtihyökkääjälle C rintaan!
- Pohjois-Amerikasta tipahti herkullinen spekulaatio Patrik Laineesta