Näkökulma: Sveitsi on tullut huippukiekkoon jäädäkseen
MILANO.
Sveitsi teki sen taas.
Parhailla pelaajillaan varustettu Tshekki nurin jatkoajalla 4-3. Voitolla Sveitsi varmisti olympialaisissa A-lohkon kakkossijan.
Kova temppu, olihan Tshekki ennakkosuosikki. Mutta ei tästä enää pitäisi kovin paljon yllättyä.
Sveitsi on tehnyt monen vuoden ajan nousua kiekkomaailman eliittiin. Maan pääsarja on Euroopan kovimpia ellei kovin ja NHL:ssä alkaa olla iso liuta sveitsiläisiä isoissa rooleissa.
Sveitsi ei ole vielä koskaan voittanut olympiakultaa tai maailmanmestaruutta. Tuokin päivä on koko ajan lähempänä.
Kaksissa viime MM-kisoissa Sveitsi on huuhtonut hopeaa. Ylipäätään viimeisen vajaan kymmenen vuoden aikana Sveitsi on noussut sille tasolle, että se ei ole enää puolivälierissä vain osallistumassa, vaan sillä on hyvät edellytykset edetä mitalipeleihin. Sveitsin mitalisaumasta puhui myös Kanadan päävalmentaja Jon Cooper.
Sveitsi näyttäisi pysyvän hyvin kyydissä nytkin, vaikka turnauksessa ovat käytännössä kaikki maailman parhaat pelaajat. Toki Kanadaa vastaan tuli noutaja, mutta niin tulee monella muullakin.
Sveitsin voitto Tshekkiä vastaan oli yhä kovempi temppu, kun otetaan huomioon, että joukkue joutui pelaamaan ilman Kevin Fialaa, Denis Malginia ja Andrea Glauseria. Fialan koko turnaus päättyi jo ikävään loukkaantumiseen Kanada-ottelussa.
On mielenkiintoista nähdä, kuinka pitkälle Sveitsi voi vielä yltää. Kirjoitushetkellä on ihan mahdollista, että Sveitsi kohtaa Suomen puolivälierissä. Se olisi Leijonille iso testi.
Etenkin parista ensimmäisestä kentällisestä Sveitsiltä löytyy tulivoimaa. Samalla joukkue on erittäin sitoutunut joukkuepeliin, minkä Suomikin sai huomata kevään 2024 MM-kisoissa, joissa Sveitsi kaatoi Leijonat 3-1.
Eikä sovi unohtaa maalivahtipeliä. Käsittämättömällä tavalla 38-vuotias Leonardo Genoni, joka ei ole pelannut peliäkään NHL:ssä, seisoo päällään aina kun pelataan isoista asioista.
Kuten Sveitsin puolustaja Jonas Siegenthaler sanansa asetteli Genonista:
– Hän on elävä legenda!
Jaakko Perttilä
X: @JaakkoPerttila
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Voi ei! Connor Bedard loukkaantui – katso video
- NHL:n suomalaisseurasta iso sopimusuutinen – kapteenille diili
- SaiPan Teemu Kivihalme siirtyy yllättävään osoitteeseen
- Ruotsalaishyökkääjä vaihtaa SHL:n SM-liigaan
- Miika Roine teki ratkaisunsa – pitkäaikainen Liiga-kapteeni jatkaa uraansa ulkomailla
- Eeli Tolvanen herättää ”paljon kiinnostusta” NHL:ssä – tällaisia tarjouksia pöydällä
- Urheilucast: Pekka Jormakka lähellä Liiga-sopimusta – tässä uusi seura?
- Suomalaisvahdille uusi NHL-sopimus!
- Aleksandr Ovetškinin ura jatkuu
- NHL:ssä suomalaiskauppa: Olli Määttä vaihtaa seuraa
- Antti Pennanen: raskas henkilökohtainen paljastus – “En jaksa enää”
- Ei jatkoa NHL:ssä – Dallas Stars hylkäsi suomalaisen
- Urheilucast: Pekka Jormakka lähellä Liiga-sopimusta – tässä uusi seura?
- Sveitsi jää taakse – luottosentteri palaa Liigaan
- TSN: Suomalaisjytky Floridassa – ratkaisu voi tulla jo tänään
- Aleksander Barkovin Florida teki yllättävän NHL-kaupan – iso muutos alkaa
- Täyskäännös NHL:ssä – Jesperi Kotkaniemen kohtalo meni päälaelleen viime hetkellä
- Pistetykki lähti KalPasta – uusi seura käytännössä selvillä
- NHL:ssä jysähti jättikauppa – Vegas Golden Knights myi kovimman maalitykkinsä!
- Matias Maccellin seura NHL:ssä vaihtuu