NHL-tähti koki tylyn kohtalon – vaihtoi nyt maisemaa monen vuoden jälkeen: ”Mielessä oli paljon ristiriitaisia tunteita”

Perjantai toi vahvistuksen huhuun, joka oli viemässä Zach Parisea NY Islandersiin. Minnesota Wildin kesällä sopimuksestaan ulosostaman konkarihyökkääjän sopimuksesta ei Islesin tapojen mukaan hiiskuttu lisätietoja julkisuuteen.
– Sen ulososton jälkeen mielessä oli paljon kaikenlaisia ristiriitaisia tunteita, mutta samalla myös helpotusta. Sellaisen tapahtuessa sitä vain haluaa palata heti töihin ja olla valmis seuraavaan kauteen. Tiedän, että minulla on vielä jäljellä vuosia huippukiekkoilijana, pelaaja luetteli NHL:n nettisivuilla.
– Minusta nämä jutut tekivät kesästä ainutlaatuisen, mutta samalla jännittävän lisämotivaatiolla.
37-vuotias olympialaisten hopeamitalisti pelasi Wildissa kaudet 2012-21 toimien joukkueen apukapteenina. Ennen tätä yhdysvaltalainen edusti New Jersey Devilsiä sesongit 2005-12 ollen siellä apukapteeni ja kauden ajan myös kapteeni.
Jenkki on kertonut tämän uuden seuran sopivan hänen pelityyliin, ja samalla ympäristö on tuttu. Islandersin päävalmentaja Lou Lamoriello toimi Devilsin GM:nä, kun Parise pelasi siellä. Devils-taival päättyi Los Angeles Kingsiä vastaan Stanley Cupin finaalitappioon.
– Loun joukkueissa on aina tietynlainen tyyli pelata. Minun yksi parhaista ominaisuuksistani on kilpailukyky.
– Näen itseni vaikuttamassa hyökkäyspelissä. Mutta mikä tärkeintä, olen vain palapelin yksi palanen.
Devilsin oma vuoden 2003 ykköskierroksen 17. varaus on pelannut taalaliigassa kaikkiaan 1165 ottelua pistein 430+460=890 (+56).
KIERRÄTYSVAPAITA
ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Tässä HPK:n kapteenisto alkavalle Liiga-kaudelle
- Kolminkertainen Stanley Cup -mestari sai valmennuspestin
- Kohti seuraavaa turnausta – tältä näyttää Nuorten Leijonien joukkue
- Suomalaisvalmentaja nimettiin NHL-huippupestiin
- KHL-valmentaja lataa tiukkaa tekstiä kohtelustaan NHL:ssä: ”Olen v*ttuuntunut”
- NHL-toimittaja: Connor McDavidin seuraava sopimus tulee yllättämään kaikki
- Kärpät liekehti Ruotsissa – ulkomaalaisvahvistus keräsi hurjat tehot
- Jatkaako tähtipakki Espoossa? Näin urheilupomo kommentoi MTV:lle
- Patrik Laineelta kova mielipide menneestä kaudesta MTV:lle: ”Olen tyytyväinen”
- Huima arvio: Tässä NHL:n 2000-luvun tähdistöketju!
- Jokerien maalitykki: Uusi seura
- Veli-Matti Savinainen saapui TPS:ään – teki heti yhden huomion
- Ilvekseltä karu tiedote
- Nähdäänkö Jani Hakanpää pian Kärpissä? Kultaleijonalta suora vastaus IL:lle
- MTV Urheilu: Liiga-seuran harjoituksissa yllättävä näky – huippunimi mukana!
- Jokerit-tähti: seura vaihtuu!
- Raati on puhunut: tässä NHL:n 20 parasta puolustajaa
- Aitio: Jokerit valmistelee isoa liikettä kulisseissa!
- Liigan monivuotinen törkypelaaja ripustaa luistimet naulaan!
- Lähde: HIFK:n entinen supertähti lähtee NHL:stä!