San Jose Sharksin tähtihyökkääjä Evander Kanen esiintyi viime kaudella edukseen kiekkokaukalossa, mutta siviilielämässä hän on ollut isojen haasteiden keskellä. Viime kauden aikana selvisi, että Kane on vararikossa uhkapeliriippuvuutensa vuoksi.

Riippuvuuden lisäksi Kane on parhaillaan keskellä sotkuista avioeroprosessia. Hänen tuleva ex-vaimonsa Anna Kane jakoi oman kertomuksensa aiheesta Instagram-tilillään.

Ensin Anna Kane jakoi kuvakaappauksen NHL-tähden lähettämästä sähköpostista. Siinä Evander Kane pyytää vaimoaan kylmän asiallisesti muuttamaan pois ja jättämään autonsa avaimineen.

Anna Kane kertoi myös riipaisevasti perheen elämästä ja syytti Evander Kanea perheensä hylkäämisestä.

– Jätit minut heinäkuun 8. päivä, etkä soita tai lähetä viestiä seitsemään päivään. Sitten ilmoitat, että lähdet lomalle Eurooppaan. Kiva juttu, mutta samaan aikaan kerrot minulle, että pankki vie talomme, etkä auta raskaana olevaa vaimoasi. Sinulla on tarpeeksi rahaa juhlimiseen ja hotelleihin Euroopassa, mutta et voi ostaa tyttärellesi maidon korviketta ja pakotat minut myymään vihkisormukseni, Anna Kane kirjoittaa.

– En tiedä, onko olemassa edes sanoja kuvailemaan sitä, kuinka paha ihminen olet. Hylkäsit vaimosi, joka on raskaana, ja yksivuotiaan tyttäresi, joka on kävellyt ympäri taloa etsimässä isäänsä jo viikon verran.

Seuraavaksi Anna Kane latasi tiskiin syytöksen, joka voi mahdollisesti olla turmioksi Evander Kanen kiekkouralle.

– Voisiko joku kysyä Gary Bettmanilta, kuinka he voivat antaa pelaajan lyödä vetoa omista matseistaan? hän kirjoittaa.

– Kuinka NHL antaa peliaddiktin yhä pelata, kun hän selvästi häviää tahallaan pelejä voittaakseen vetoja?

Sopupelit ja omista otteluistaan vedonlyöminen ovat jyrkästi kiellettyjä urheilumaailmassa. NHL on ilmoittanut tutkivansa asiaa ja ottavansa syytökset erittäin vakavasti.