Miro Heiskasen arvioitiin olevan Norris Trophy -voittaja ainesta – yksi epäkohta käymässä kuitenkin kalliiksi?
Äskettäin peräti kahdeksan vuoden mittaisen jatkopahvin Dallas Starsin kanssa tehnyt Miro Heiskanen sai The Hockey News -lehdeltä kovan luottamuslauseen: Pohjoisamerikkalaisaviisi näkee, että 22-vuotias peluri voi olla yksi Norris Trophyn voittajaehdokkaista.
Pytty jaetaan NHL:ssä parhaalle puolustajalle, ja pisteiden tekemiseen kykenevä oman pään erinomaisesti hoitava luuta on ollut lähellä sitä taalaliigassa alati. Suomalaisen edelle ylsivät vain Nashville Predatorsin Roman Josi, Tampa Bay Lightningin Victor Hedman, NY Rangersin Adam Fox ja Colorado Avalanchen Cale Makar.
– Heiskasen tietysti pitää vastata sopimuksen tuomiin odotuksiin. Hän on erinomainen kahden suunnan puolustaja, joka on varma kaikkialla kentällä. Heiskanen saattoi pelata viime kaudella liikaa, mutta Ryan Suterin ja Jani Hakanpään saapuminen keventänee taakkaa.
Espoolaislähtöinen pelaaja on nakuttanut uransa 205 runkosarjapelissä tehot 28+67=95 (-9), 40 pudotuspeliottelun saldo on 8+22=30 (+8). Yhden kauden piste-ennätys on 35 pinnaa (8+27).
– Pisteitä hän ei tee tarpeeksi. Vaikka Norris Trophya ei valita pisteiden perusteella, ne merkkaavat kyllä. Jos Heiskanen on tehokkaampi, on hän samalla vahva ehdokas voittajaksi.
Epäkohta on sinänsä pieni, että Heiskanen loistaa muuten siellä täällä, ja kuten sanottua, ei pisteiden takominen ratkaise kaikkea kyseisen palkinnon jaossa.
LUE MYÖS:
- Missä pelit jatkuvat? Kolme suomalaista siirtolistalle NHL:ssä
- Näkökulma: Pelastiko flunssa Tomek Valtosen?
- Jokerifaneilta näyttävä viesti päävalmentaja Tomek Valtoselle
- Jokereilta kova temppu katsomoon heitetyille tähdille!
- Pelicans: karu takaisku Jokerit-otteluun!
- Nyt jysähti Jokereissa – kolme tähtihankintaa katsomoon
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Karmea tieto julki – Liiga-seuran tappiot paljastuivat
- Kärpistä tutulle miehelle unelmadiili – Florida Panthers kutsuu!
- Kärppien kolminkertainen Suomen mestari: pelaajaura ohi
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”
- Jori Lehterä jäi pois – HIFK nosti uuden nimen parrasvaloihin