Tampa Bay Lightning voitti Stanley Cupin kauden 2020-21 päätteeksi. Montreal Canadiens kaatui finaaleissa lopulta voitoin 4-1.

Tampan pelaavasta kokoonpanosta ei löydy suomalaispelaajia, mutta joukkueeseen kuuluu kuitenkin yksi suomalainen, nimittäin kolmosmaalivahdin roolissa ollut Christopher Gibson. 28-vuotias maalivahti torjui runkosarjassa vain kahdessa ottelussa, joten hän ei saa nimeään pokaaliin. Hän oli kuitenkin jäällä juhlimassa joukkueen kanssa ja pääsi nostelemaan pokaalia ilmaan.

Gibson siirtyi Tampaan kuluneeksi kaudeksi. Hän sai vastuuta myös AHL:n puolella kahdessa ottelussa. Uransa aikana hän on pelannut yhteensä 16 NHL-ottelua, joista loput 14 New York Islandersin riveissä.

Maajoukkueessa Gibson on pelannut nuorten MM-kisoissa vuonna 2012. Silloin hän pelasi kaksi ottelua.

Orlando Solar Bears

@OrlandoHockey
Hey…we know that guy! Congrats to former Solar Bears goaltender Christopher Gibson and the rest of the @TBLightning! #GoBolts