Voitto, sieltä tuli voitto! Jäätävän hyvä Jussi Olkinuora torjui kaiken – Leijonat taas MM-kisojen mitalipeleihin
KHL-joukkue Metallurg Magnitogorskin maalivahti Jussi Olkinuoran 28 torjuntaa ja HPK:ssa viime kaudella ihastuttaneen Jere Innalan maali riittivät tuomaan Suomelle 1-0-pakkovoiton Latvian Riiassa pelattavien jääkiekon MM-kisojen puolivälierässä Tshekkiä vastaan.
Ensimmäisen kympin aikana alakynteen jäänyt Suomi heräsi alkulohkon Kanada-pelin tavoin nytkin hitaasti, mutta jälkimmäiset 50 minuuttia olivat Leijonilta raudanlujaa joukkuepelaamista. Sen toimivuus konkretisoitui parhaiten pitkillä hyökkäyspään paineilla tai Suomen ollessa Tshekin vastaavissa tilanteissa äärimmäisen sitoutunut ja sitkeä Olkinuoran ympärillä.
Vaikka punavalkopaidoilla oli hetkensä, ei Leijonat näyttänyt horjuvan ratkaisevasti mistään. Olkinuoran ja muutaman sinivalkoisen pelurin parit kiekolliset virheet aiheuttivat omassa puolustuspäässä sydämen ylimääräisiä tykytyksiä, mutta Leijonat selvisi.
Jos mukaan lasketaan vuoden 2019 kultaisten MM-kisojen pudotuspelit, on Suomi päästänyt neljässä edellisessä pudotuspeliottelussa vain kuusi maalia – ja kolmessa sen sijaan vain yhden! Torstaina Olkinuora joutui viimeisellä minuutilla tolkuttomaan tulitukseen.
Torstai-illan toinen puolivälierä Venäjän olympiakomitean ja Kanadan välillä meni jatkoajalle 1-1-tilanteessa. Surkeasti turnausurakkansa avannut Kanada voitti pelin lopulta.
Lauantain välieräparit ovat siis USA-Kanada ja Suomi-Saksa.
LUE MYÖS:
- Jarmo Kekäläinen iski pelaajamarkkinoille – hankki taiturimaisen NHL-veteraanin
- Tapparan pistelinko jäi ilman NHL-paikkaa
- NHL-televisiointi Suomessa laajenee – taas lisää pelejä ilmaiskanaville
- Tässä ovat Liigan uudet lisenssiehdot: putoamista ei välttämättä tapahdu
- Urheilucast: tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja!
- NHL-sääntöuudistus kuumentaa kansaa: ”Tämä on todella typerää”
- Columbuksen NHL-tähti löi rahoiksi – yli 80 miljoonan dollarin jättidiili julki
- Tappara-lupauksen kohtalo NHL:ssä selvisi
- NHL:ssä jysähti taas jättisopimus – viiden maalin miehelle yli 20 miljoonaa dollaria
- IS: Jori Lehterä avasi HIFK-lähtönsä taustoja – yksi asia jäi kaivelemaan
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Lätkäpodi: Raimo Helminen yhdistettiin Liigan suurseuraan – ”Sen verran olen kuullut”
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”