MM-kisoissa jälleen mieletön ilta – Saksa sysäsi Kanadan syvälle ahdinkoon ja Valko-Venäjä piinasi Tshekkiä!

Saksa voitti Kanadan ja Tshekki Valko-Venäjän jääkiekon MM-kisojen alkusarjan otteluissa.
Saksan 3–1 voitto tuli todellisen puolustustaistelun jälkeen. Vaahteranlehtipaidat pääsivät jauhamaan rutkasti ylivoimaa, kun saksalaisten jäähyaitio kului yhdeksän kahden minuutin rangaistuksen edestä.
Edes yhteensä neljä minuuttia kahden miehen ylivoimaa ei auttanut Kanadaa maalinteossa.
Saksa onnistui kahdesti maalinteossa avauserässä. Stefan Loiblin ja Matthias Plachtan maalien väliin mahtui aikaa alle minuutti.
Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen tästä.
Kanadan kavennusmaalin teki Nick Paul.
Korbinian Holtzerin osuma kolmannessa erässä tyhjään maaliin ratkaisi ottelun lopullisesti kaksi minuuttia ennen loppua.
Saksa porskuttaa lohkon kärjessä. Kanada sen sijaan on jo nyt isoissa ongelmissa.
Kolmessa ottelussa vain kaksi kertaa maalipuiden väliin osuneet vaahteranlehtipaidat ovat yhä ilman pisteitä. Vaara jäädä pudotuspelien ulkopuolelle on todellinen.
Valko-Venäjä piinasi heikosti turnauksensa aloittanut Tshekkiä pitkään. Vasta Dominik Kubalikin jatkoaikaosuma toi Tshekille turnauksen avausvoiton lukemin 3–2.
Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen tästä.
Tshekille sarjataulukkoon lisättiin kaksi ensimmäistä sarjapistettä ja Valko-Venäjälle neljäs piste.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Latvian mitalijuhlissa huvittava yksityiskohta! Lähettivät Yhdysvalloille kauniin kuitin
- Paljastus: Teuvo Teräväinen oltiin lähellä kaupata toiseen NHL-seuraan
- Hirmunimiä tulossa! IS: Jokerit tehnyt neljä huimaa värväystä Mestikseen
- Vuoden 2024 MM-kisojen alustavat lohkojaot selvillä! Leijonat suuren haasteen edessä
- Latvia sekosi täysin MM-menestyksestä – maahan julistettiin kansallinen vapaapäivä!
- Tässä ovat MM-turnauksen palkitut pelaajat
- Saksan loistava taistelu ei riittänyt – Kanada on maailmanmestari vuosimallia 2023!
- Latvialaiset menivät täysin sekaisin sensaatiomaisesta pronssista – ex-liigapelaaja: ”Ei ole sanoja”
- Petteri Nummelinilta huikea paljastus Latvian juhlahumusta C-Morella: ”Otin oluen presidentin kanssa”
- Niklas Bäckström otti kantaa Leijonien maalivahtien peluutukseen Herätys, Leijonat! -ohjelmassa
- Iloinen uutinen! Kanadan maajoukkuelegenda kihloihin joukkuekaverin kanssa
- HIFK-pomo Tobias Salmelainen ylistää Leijonien NHL-tähteä: ”Paras pelaaja, jonka oon nähnyt”
- NHL-toimittaja: Jesse Puljujärvelle käymässä kova kohtalo
- Kaksinkertainen SM-kultapuolustaja Aleksi Elorinne palaa Liigaan – uusi seura selvillä!
- Kaksinkertainen SM-kultapuolustaja vapaille markkinoille – edessä paluu Liigaan?
- Ben Blood löysi uuden joukkueen!
- Latvian valmentaja Petteri Nummelin laukoi C Morella: ”Toivottavasti eivät s**tana vihellä enää peliäkään”
- Lasse Kukkonen suivaantui C Moren studiossa Kanadan MM-kapteenin tempauksesta: ”Kuin vanhojen autojen kauppias”
- Tapparan hyökkääjä lähtee Liigasta – uusi joukkue löytyi ulkomailta
- NHL-unelma tauolle – Dallas Starsin suomalaispelaajan uusi joukkue selvisi!