Nuupahtaneita tähtiä ja hukattuja mahdollisuuksia – tässä ovat Liigan runkosarjan FLOP 5 -hyökkääjät
Kuva: Juha Tamminen
Liigan pudotuspelit ovat jo aivan nurkan takana. Ennen ratkaisupelien alkua SuomiKiekko käy läpi runkosarjan suurimmat onnistujat ja epäonnistujat.
Tässä artikkelissa listaamme viisi hyökkääjää, jotka alittivat odotuksemme pahimmin runkosarjan aikana.
5. Ville Meskanen, Ilves
Ville Meskanen nousi tähtistatuksen pelaajaksi Liigassa jo kaudella 2017-18. Tuon jälkeen hän lähti valloittamaan Pohjois-Amerikkaan. Hän palasi kesken viime kauden takaisin ja jatkoi tehojen mättämistä. Tällä kaudella Meskanen oli kuitenkin kaukana parhaasta vireestään. Hän iski runkosarjassa lopulta vain tehot 15+12=27, jotka ovat selvä alisuoritus hänen tasoiseltaan pelaajalta.4. Charles Bertrand, Tappara
Charles Bertrand on aiemmin urallaan ollut Liigan parhaita hyökkääjiä ja etenkin vaarallisimpia maalintekijöitä. Hänen lämärinsä on todellinen hevosen potku, mutta tällä kaudella pelivire ei muuten ollut kohdillaan. Ranskalaishyökkääjä summasi tehot 13+10=23, mikä on selvä pettymys. Tehotilastokin jäi rumasti 19 pykälää miinukselle.
3. Miikka Pitkänen, KalPa
Miikka Pitkänen oli jo noussut Liigan tähtikaartiin ja EHT-tason hyökkääjäksi. Viime vuosina hänen pistetahtinsa on kuitenkin romahtanut. Hän oli lyhyen askeleen päässä KHL-sopimuksesta, mutta tällä kaudella hän keräsi 41 ottelussa vain tehot 9+14=23.2. Aleksi Mustonen, Kärpät
Aleksi Mustonen on yksi Liigan nopeimmista pelaajista. Pelicans-vuosinaan hän osoitti, että nopeuden lisäksi löytyy myös käsiä. Kärpissä Mustosen ura ei missään vaiheessa lähtenyt lentoon. Hänen peli-ilonsa ja itseluottamuksensa oli kateissa läpi runkosarjan. Lopulta hän keräsi 51 ottelussa vain tehot 8+6=14.1. Mika Niemi, Ässät
Mika Niemi palasi Liigaan usean KHL-vuoden jälkeen. Hän oli Jokereissa ajautunut pienempään rooliin, mutta Ässissä hän halusi palata kiekolliseksi sentteriksi. Tämä haave jäi toteutumatta. 35 runkosarjaottelussa Niemi iski vain kolme maalia ja neljä tehopistettä. Puolustuspelikään ei aivan toiminut, kun tehotilasto oli 11 pykälää pakkasella.LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tappara: karu takaisku!
- Varaamaton kaksikko kerää hurjaa kiinnostusta NHL:ssä – KHL:n maalipyssyn kintereillä useita seuroja
- Työntekijän huolimattomuusvirhe johti loukkaantumiseen NHL:ssä: ”Hänen kuuluu menettää työnsä”
- Christopher Gibson: joukkue vaihtuu!
- Buffalo Sabres teki uskomattoman tempun! Ukko-Pekka Luukkonen isossa roolissa
- NHL:n floppiseura sai tarpeekseen – radikaali ratkaisu!
- Suomen NHL-tähti: sakot rapsahti!
- Eric Gelinas: joukkue vaihtuu!
- Kade, 15, ällistyttää – tässä NHL:n tuleva supertähti?
- Huippunimi lähtee Tapparasta – uusi seura selvisi!
- Liiga-provot: Tekikö Kärpät siirtomarkkinoiden isoimman ryöstön?
- Urheilucast: Tappara, Kärpät ja HIFK tappelivat samasta kiekkotähdestä – valinta tehty!
- JYPissä tehoillut tähti lähellä huippusiirtoa – nousee ”yhdeksi Euroopan palkkakuninkaista”
- HIFK:sta tuttu suomalainen vapaille markkinoille – huhut vie tähän Liiga-seuraan!
- IL: Lukon tähtipuolustaja vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Urheilucast: Valtteri Puustinen jättää NHL:n – siirto yllättävään Liiga-seuraan vireillä
- Ei ollutkaan filmaus – Liiga-seuran ykköstähti ulos!
- Tämä olisi muuttanut kaiken – Aleksander Barkov mukana järisyttävässä NHL-siirtohuhussa
- Eric Gelinas: joukkue vaihtuu!
- Huippunimi lähtee Tapparasta – uusi seura selvisi!