Kahdesti maalaillut Mikko Rantanen saavutti rajapyykin – tykiltä ehti palamaan myös käämi ruotsalaisen kanssa: “En pitänyt osumasta, joten annoin takaisin”
Colorado Avalanchen Mikko Rantanen nousi NHL:ssä esille viime yönä maukkaassa 4-2-voitossa. Arizona Coyotes meinasi uhitella Avsia noustuaan kolmen maalin takaa yhden osuman päähän, mutta kahdesti maalannut Nousiaisten timantti iski jälkimmäisen rysän tyhjään laittaen Arizonan rimpuilulle lopullisen pisteen.
Kun Rantasen koitoksen ensimmäinen häkki oli Coloradon 3-0-niitti toisen erän lopulla (38.03), vastasi suomalainen siis myös toisesta tärkeästä osumasta, voittomaalista. Jälkimmäinen syntyi ajassa 58.03, ja tuo kauden 25. kihaus nosti Colorado-tykin taalaliigan maalipörssissä jo peräti toiseksi. Ykkösketjun laiturin edellä on enää Toronto Maple Leafsille 32 osumaa upottanut Auston Matthews.
Mainittakoon sekin, että tyhjään rysään syntynyt häkki oli Rantaselle uran 300:s pinna.
– En tosiaan ajattele tuollaisia tässä urani alkuvaiheessa ja kuulin rajasta pari päivää sitten, kun se lähestyi. On tällaisia rajoja toki mukava rikkoa, suomalainen sanoi.
Avsin ykkösketju Gabriel Landeskog – Nathan MacKinnon – Rantanen summasi kaikkiaan saldon 3+2=5. Kaikki pelaajat ovat NHL:n pistepörssissä 20:n parhaan sakissa.
– Ketju osoittaa sen, että kun joukkueessa on kolme tuollaista maailmanluokan pelaajaa ja he pelaavat yhdessä, voittaminen on mahdollista, luotsi Jared Bednar hymähti.
Tiistaiyön pelissä Rantanen nousi esille myös toisenlaisessa valossa otettuaan peräti kolme kahden minuutin jäähyä. Näistä kaksi kakkosta tuli 20 sekuntia ennen loppua laiturin saadessa 2+2 minuuttia poikittaisesta mailasta ja väkivaltaisuudesta. Samassa hässäkässä ja samassa ajassa Coyotesia edustava Ruotsin Oliver Ekman-Larsson sai kakkosen huitomisesta.
– Me pelaamme samoja kundeja vastaan useaan kertaan, enkä edes tiedä, monesko kohtaaminen tämä oli. Mutta jännitteitä on, suomalainen kuittasi.
– En pitänyt Ekman-Larssonin antamasta osumasta, joten annoin takaisin.
Kommenttien lähteet: AvsBurgundyReview-niminen Twitter-tili, Coloradon kotisivut.
LUE TIISTAIAAMUN NHL-JUTUISTA MYÖS:
Se parhaiten nauraa, joka viimeksi nauraa! Kevin Lankinenkin aseeton Patrik Laineen tähtitieteellisessä soolossa, jopa John Tortorella innostui kehumaan
On se kova poika! Mikko Rantanen kipusi NHL:n maalipörssissä jo toiseksi – suomalainen myös jäähyili poikkeuksellisesti
LUE MYÖS:
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”
- Aleksander Barkov yritettiin teloa heti paluupelissä – Brady Tkachuk suivaantui ja ryntäsi tappelemaan
- Floridalta yllätysuutinen: nappasi suomalaishyökkääjän!
- Sami Kapaselta kova näkemys Liigan valmentajamarkkinoista
- Liiga-viikon topit ja flopit: Jonkin täytyy muuttua Helsingin Jokereissa
- Joona Koppanen räjäytti pankin SHL-debyytissään – suomalaiset hurjassa iskussa
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Nikita Kutsherov vaatii hurjaa palkkaa NHL:ssä – ”Rahamäärät karanneet käsistä”
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Jokerien tuska jatkuu – Tapparalta täystyrmäys
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Aitio: Jokereiden ympärillä muhii nyt valtava siirto
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Patrik Laine löytämässä uuden seuran NHL:stä – ”Kiinnostus molemminpuolista”
- Jori Lehterä jäi pois – HIFK nosti uuden nimen parrasvaloihin
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Urheilucast: Antti Pennasesta tulossa palkkakuningas – NHL-tarjous voi sotkea kaiken
- Urheilucast: Jori Lehterästä shokkipaljastus – lopettaa uransa välittömästi
- Jokerit: uusi maalivahti selvisi!
- Tappara teki maalivahtihankinnan – tuttu kultaleijona haaviin!