Ei armoa tuumaakaan: NHL:n suomalaisdebytantin karut vaikeudet jatkuivat tylytyksessä
Ennen tiistaiyötä pikkumustia NHL:n 12 pelissä 89,1 prosentin varmuudella torjuneen St. Louis Bluesin Ville Husson kaksijakoinen kausi jatkoi vuoristoratamaisuuttaan myös ottelussa Vegas Golden Knightsia vastaan.
Taalaliigan uusi tulokas voitti 6-1 latoen kaikki maalinsa ensimmäisen 33 minuutin aikana. Näistä viisi meni nuorten maailmanmestarin taakse, ja Husson ilta loppui vaihtokomennukseen ajassa 29.07.
Vasta tällä kaudella 26 vuoden iässä NHL:ään murtautuva helsinkiläinen oli torjunut ennen tiistaiyötä 10 startista kuusi voittoa, eli pisteitä tilille oli kertynyt kivasti. Toisaalta mainittu torjuntaprosentti ja päästettyjen maalien keskiarvo 3,27 vaativat parannusta.
– Husson täytyy mennä. Hän ei ole NHL-kaliiperin maalivahti. Hän on todistanut sen numeroillaan, eräs kirjoitti Twitterissä.
Erään toisen kommentin mukaan 14 kutia 19 laukauksesta ottaneesta suomalaisesta tulisi päästä eroon.
– Tässä pari asiaa Hussosta. Tämä on hänen ensimmäinen vuosi NHL:ssä. Maalivahtien kehittäminen vie aikaa, eikä hän selvitä waivers-listaa, jos hänet lähetetään sinne. Joten olkoon hän täällä oppimassa, annetaan hänelle aikaa, yksi puolusteli.
Toki pitää ymmärtää se, ettei pudotuspeliviivan alle vajonneen kesän 2019 Stanley Cup -mestarin vaikeuksia voi laittaa pelkästään Husson piikkiin. Joukkue on tehnyt edellisen kerran vähintään kaksi maalia peliä kohden 21. maaliskuuta.
LUE MYÖS:
- Missä pelit jatkuvat? Kolme suomalaista siirtolistalle NHL:ssä
- Näkökulma: Pelastiko flunssa Tomek Valtosen?
- Jokerifaneilta näyttävä viesti päävalmentaja Tomek Valtoselle
- Jokereilta kova temppu katsomoon heitetyille tähdille!
- Pelicans: karu takaisku Jokerit-otteluun!
- Nyt jysähti Jokereissa – kolme tähtihankintaa katsomoon
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Karmea tieto julki – Liiga-seuran tappiot paljastuivat
- Kärpistä tutulle miehelle unelmadiili – Florida Panthers kutsuu!
- Kärppien kolminkertainen Suomen mestari: pelaajaura ohi
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”
- Jori Lehterä jäi pois – HIFK nosti uuden nimen parrasvaloihin