Liigassa koronakohu! IS: Jukka Rautakorpi päästi kaksi koronaa sairastavaa pelaajaa jäälle – ”Virhearvio”
Kuva: Juha Tamminen
Tapparan kaksi U20-joukkueen pelaajaa on rikkonut koronavirukseen liittyvää eristyssääntöä, paljastaa Ilta-Sanomat.
Lehti tavoitti Tapparan urheilujohtaja Jukka Rautakorven kommentoimaan asiaa. Hän ottaa tapahtuneesta vastuun. Rautakorpi päästi kaksi pelaajaa Hakametsä lll-harjoitushalliin jäälle, vaikka heillä oli todettu koronavirustartunta. Pelaajat olivat oireettomia.
Tapahtuneen seurauksena Tampereen kaupunki sulki kyseisen hallin.
– Se oli ehdottomasti virhearvio, että yhdessä harjoituksessa pelaajat ovat yksilöinä, eivät siis missään nimessä johdetussa joukkueharjoituksessa, käyneet jäällä tyhjässä kolmoshallissa. Siinä kohtaa, kun nämä pelaajat ovat olleet hallissa, siellä ei ollut ketään muita, kommentoi Rautakorpi IS:lle.
– Pelaajat kävivät yksilöinä luistelemassa ja ottamassa tuntumaa. He tulivat parkkipaikalta suoraan halliin, eivätkä käyttäneet pukuhuonetiloja ollenkaan, ja saman tien poistuivat jäältä harjoituksen jälkeen. Se oli tässä se hölmöys, kun ajattelimme, että millä saisimme ylläpidettyä pelaajille tuntumaa tulevia U20-pleijareita varten. Tässä kohtaa se oli turha treeni ehdottomasti, myönsi Rautakorpi.
Tällä hetkellä Hakametsä lll:n tiloja desifioidaan. Halli pyritään ottamaan takaisin käyttöön mahdollisimman nopeasti.LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Mestis-seura teki kovat kaappaukset – haaviin Liiga-mestari
- Cameron Wright paljasti IL:lle: tässä uusi seura!
- MM-kutsua ei kuulu – Suomen NHL-hyökkääjältä apuhuuto IS:lle
- SaiPa: karu takaisku!
- Ilves pisti pakan sekaisin – radikaali ratkaisu!
- Nyt jysähti – huippunimi tekee paluun Ilves-paitaan!
- Nuorten Leijonien hyökkääjä: uusi joukkue Pohjois-Amerikasta!
- Entinen NHL-jätti vapautui – siirto Liigaan vireillä!
- Topi Nättinen IS:lle: Tämä Ilves-pelaaja tulisi heivata ulos
- NHL:n ensimmäinen pudotuspelipari selvillä!
- Liiga-provot: Tekikö Kärpät siirtomarkkinoiden isoimman ryöstön?
- JYPissä tehoillut tähti lähellä huippusiirtoa – nousee ”yhdeksi Euroopan palkkakuninkaista”
- HIFK:sta tuttu suomalainen vapaille markkinoille – huhut vie tähän Liiga-seuraan!
- IL: Liiga-seuran kapteeni ryövättiin kilpailijan leiriin – saa lähes tuplapalkan!
- IL: Lukon tähtipuolustaja vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Huippunimi lähtee Tapparasta – uusi seura selvisi!
- Tämä olisi muuttanut kaiken – Aleksander Barkov mukana järisyttävässä NHL-siirtohuhussa
- Eric Gelinas: joukkue vaihtuu!
- Ei ollutkaan filmaus – Liiga-seuran ykköstähti ulos!
- Urheilucast: Tappara, Kärpät ja HIFK tappelivat samasta kiekkotähdestä – valinta tehty!