Jarmo Kekäläisen NHL-tähti taas kerran sairastuvalle – suomalaisvahdin vastuu kasvamassa vain?
NHL:n verkkosivuilla tiedotettiin GM Jarmo Kekäläisen Columbus Blue Jacketsia koskevasta karusta uutisesta. Joukkueen latvialainen tähtivahti Elvis Merzlikins joutuu sivuun peleistä, ja hänen tilaansa tarkkaillaan viikko kerrallaan.
Pelaaja loukkaantui Suomen aikaa sunnuntaiyönä pelatussa Nashville Predators -ottelussa, ja Merzlikinsin paikan maalilta otti tuolloin Joonas Korpisalo.
– Merzlikins otti siinä pelissä massiivisia torjuntoja. Oli valitettavaa nähdä hänen kohtalo, pakki Seth Jones oli sanonut 2-4-tappion jälkeen.
Columbuksen kesän 2014 kolmoskierroksen 76. varauksen kausi on ollut vaikea, kun tähti on ollut loukkaantuneena aiemminkin. Esimerkiksi helmikuun alusta sen puoleen väliin Merzlikins oli pois peleistä ylävartalovamman takia.
26-vuotias latvialainen on torjunut tällä kaudella yhdeksässä pelissä 91,7 prosentin tarkkuudella, päästettyjen maalien keskiarvo on 2,81. Korpisalon tilastot 13 koitoksen jälkeen ovat 88,9 ja 3,46.
LUE MAANANTAIN NHL-JUTUISTA MYÖS:
Oma ja suomalaisennätys NHL:ssä! Pistetilin avannut ja hirmuminuutit kellottanut Urho Vaakanainen teki mahtavan uuden kauden debyytin: ”Siisti, tehokas ja itsevarma”
Ikä ei paina – Alex Ovetshkin totutussa iskussa, kipusi jo Teemu Selänteen rinnalle NHL:ssä
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liigasta tuttu suomalaistähti vapaille markkinoille!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Supertähden veli rustasi NHL-sopimuksen
- Leon Draisaitl: surkea uutinen
- Kaapo Kakko iskussa – latoi kovat tehot
- Edmonton teki kovan ratkaisun – kallispalkkaiselle floppivahdille karu uutinen
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä
- Hurja tutkalukema: Tässä on NHL:n nopein pelaaja
- NHL-veteraanin uskomaton teräsmiesputki venyy – nousi kaikkien aikojen kakkoseksi!
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- IL: Liigan nopein pelaaja loikkaa kilpailijan riveihin!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- IL: Kulisseissa muhii jättiyllätys – Liigaan uusi seura?
- Tapparasta lähtenyt Roby Järventie: iso huhu!
- SS: Joonas Lyytinen palaa Liigaan!