Timanttista settiä: Patrik Laine ja toimittaja kävivät huvittavan vuoropuhelun pelaajan maalintekotaidosta – ”Mitä meinaat?”

© Kuva: Getty Images

Vaikka Patrik Laine on ollut otsikoissa ja melkoisessa pyörityksessä läpi lähiajat, jaksaa pelaaja heittää huumoria ja huulta esimerkiksi toimittajille.

Winnipeg Jetsin juhannuksen 2016 ykköskierroksen kakkosvaraus Laine on tullut taalaliigassa tutuksi maalitykkinä, sillä 306 runkosarjan peliä on taittunut pistein 140+110=250 (0), lisäksi 24 pudotuspeliottelun saldo on 8+8=16 (+3).

Juuri maalien tekemisestä Laine ja eräs toimittaja saivat aikaan huvittavan keskustelun. Kun Lainetta kehuttiin maalintekijäksi ja samalla Blue Jacketsin kerrottiin tarvitsevan osumia, suolasi hyökkääjä toimittajan joukkueen Youtube-kanavan videolla.

– Columbus teki juuri kolme maalia avauserään. Mitä siis meinaat, kun sanot heidän tarvitsevan apua? suomalainen virnisti viitaten kolmella maalilla lauantai-illan Columbus-Tampa Bay Lightning -peliin.

Ensiksi mainittu voitti sen 5-2 latoen avauserässä kolme maalia vain vartin sisään.

– Maalien tekeminen on yksi niistä asioista, joissa olen erittäinkin hyvä. Jos pystyn auttamaan joukkuetta, ei sillä ole väliä, onko kyse maaleista vai auttamisesta joillakin muilla keinoin, suomalainen vakavoitui.

LUE MYÖS:
Vai että ryösti Patrik Laineen napannut Jarmo Kekäläinen koko Jetsin – Twitterissä leviää huvittava kuva

”Tiesimme, että jonkun on tapeltava” – Joel Armiaa kupoliin telonut Tyler Myers joutui vastaamaan teoistaan nyrkein, sai mojovia iskuja

Jetsissä ei itketä Patrik Laineen perään – kylmät kokeneen Pierre-Luc Duboisin niskaan odotuksia: “Näin rakennetaan joukkueita menestymään ja pudotuspeleihin”

Patrik Laine puhui ensi kertaa Columbuksen miehenä – pelaajalta kysyttiin heti viime aikojen kohuaiheesta: “Se on vaikea kysymys, enkä haluaisi ajatella sitä”

Winnipeg Jets -kapteeni katuu käytöstään Patrik Lainetta kohtaan: ”Ehkä se olisi parantanut asioita”

Odotettu ratkaisu: tällä pelinumerolla Patrik Laine pelaa Columbuksessa

Jäähyväisten aika: Patrik Laineen hyvä ystävä tunteikkaana – ”Tämä on bisneksen raskaampi puoli”

Kaukana unelmatilanteesta – tällaisia senttereitä Columbus istuttaa Patrik Laineen vierelle

Patrik Laineen ”ensi-iltaa” Columbuksessa joudutaan odottamaan – nämä asiat on vielä hoidettava!

Jarmo Kekäläinen hehkuttaa Patrik Laineen hankintaa – taustalla selkeä suunnitelma!

Megakaupan yksityiskohdat tarkentuvat! Winnipeg Jetsillä edelleen pieni ”napanuora” Patrik Laineeseen