Liiga-seura rysäytti pelaajahankinnan: Haaviin tarttui Columbuksen NHL-lupaus!
Kuva: Juha Tamminen
KalPa tiedotti keskiviikkona vahvistaneensa rivejään ruotsalaispuolustaja Eric Hjorthillä.
19-vuotiaan göteborgilaisen sopimus ulottuu kauteen 2022-23 asti.
192-senttinen ja 88-kiloinen puolustaja on pelannut tällä kaudella Ruotsin suurseuran Frölunda Indiansin U20-joukkueen riveissä 14 ottelua tehopistein 2+4=6.
– Eric on meille vahva satsaus tulevaisuuteen. Hän on isokokoinen pelaaja, joka liikkuu hyvin, taitaa kiekollisen pelin ja pystyy pelaamaan pää ylhäällä. Eric on parhaillaan murtautumassa miesten pelien tasolle ja uskomme, että hän pystyy täällä lunastamaan oman potentiaalinsa, KalPan urheilujohtaja Anssi Laine kertoi tiedotteessa.
Perjantaina 20 vuotta täyttävä Hjorth on Columbus Blue Jacketsin neljännen kierroksen (104.) varaus kesältä 2019.
– Uskomme vahvasti, että hänestä kasvaa täällä NHL-tason puolustaja. Olemme tyytyväisiä, että Eric päätti valita meidät ja hän itse uskoo, että KalPa on se paikka jossa kehitys tapahtuu. Hänellä on edessään paljon töitä, joten kärsivällisyyttä ja malttia tarvitaan, mutta uskon että hänestä on meille kuopiolaisille vielä paljon iloa, Laine avasi.
Välkommen till KalPa och Kuopio, @EricHjorth! 

19-vuotias ruotsalaispuolustaja Eric Hjorth liittyy keltapaitoihin kevääseen 2022 saakka ulottuvalla sopimuksella. Sopimus sisältää myös option kaudesta 2022-2023.
Uutinen: bit.ly/EricHjorthKalPa
#KalPa #Liiga #Kuopio
19-vuotias ruotsalaispuolustaja Eric Hjorth liittyy keltapaitoihin kevääseen 2022 saakka ulottuvalla sopimuksella. Sopimus sisältää myös option kaudesta 2022-2023.
#KalPa #Liiga #Kuopio
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ässien Jarno Pikkarainen myöntää: ”Kiekko on pomppinut meille”
- Ilveksen entinen maalitykki vapaille markkinoille!
- Jyrki Aholta yllätysresepti Kiekko-Espoon kohtalon otteluun: “Tanssitaan vaikka humppaa bussissa”
- Huimaa draamaa Liigan pudotuspeleissä! Yhdellä seuralla jo selkä seinää vasten
- Ahneus iski! Toronto valmis kauppaamaan NHL-tähtensä
- KalPalle iso takaisku – Hugo Gallet pelikieltoon
- Nathan MacKinnonista tyly paljastus – Joonas Donskoi: ”Ei ollut helppoa”
- Leijonille surkea uutinen NHL:stä – Florida-tähti loukkaantui
- SaiPassa loistanut Ville Petman loukkaantui – kuljetettiin paareilla sairaalaan
- Liigan pudotuspelit käyntiin – KalPa iski HIFK:n kanveesiin
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- IS:ltä yllättävä paljastus: Montreal ja Patrik Laine tekivät radikaalin diilin
- Nimet paperissa – Tappara jysäytti ison sopimusuutisen ensi kaudeksi!
