Sehän meni ihan nappiin – Ruotsin nuorten maajoukkueen jäsen sössi itsensä pihalle MM-kisoista rikottuaan äärimmäisen tiukkoja koronasääntöjä: ”Surullista”
Ruotsin alle 20-vuotiaiden maajoukkue on totaalisen sekaisin vuodenvaihteen MM-kisojen alla. Koronavirus on sotkenut sinikeltaisten arkea urakalla, kun esimerkiksi päävalmentaja Thomas Monten joutui jäämään sivuun. Sama on ollut useamman kenttäpelaajan kohtalo.
Nyt itsensä kisoista pihalle sössi joukkueenjohtaja Jonas Fransson. Hän onnistui heti ensimmäisinä päivinä rikkomaan koronavirussääntöjä Edmontonin kuplassa. Pellolle lentämisen lisäksi Monten koki toisenkin nolon kohtalon: Ruotsin jääkiekkoliitto saa jonkinlaisia taloudellisia sanktioita.
Fransson oli lähtenyt hotellilta lentokentälle hakemaan matkalaukkua.
– Sääntöjä tuijottamalla meillä ei ollut mitään mahdollisuutta vaikuttaa päätökseen. Tämä on surullista huomioiden se, että meillä on jo muutenkin rajalliset resurssit henkilöstön määrän suhteen, Ruotsin jääkiekkoliiton pääsihteeri Johan Stark selvitti.
– Samaan aikaan luotan suuresti paikan päällä, hyvällä tuulella oleviin johtoportaan henkilöihin.
Ruotsi punnitsee joulupäivänä alkavien kinkereiden alkulohko B:ssä USA:n, Tsekin, Itävallan ja Venäjän.
Lähteet: Hockeysverige -sivusto, Ruotsin jääkiekkoliiton tiedote
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Mitä ihmettä tapahtui Patrik Laineelle?
- Jesse Puljujärvelle vaaditaan pelikieltoa Sveitsin pudotuspeleissä – katso tilanne
- Jättipaukku: NHL-legenda sai monoa!
- HIFK:sta tuttu suomalainen vapaille markkinoille – huhut vie tähän Liiga-seuraan!
- Tämä olisi muuttanut kaiken – Aleksander Barkov mukana järisyttävässä NHL-siirtohuhussa
- Selostajan sanat yllätti kaikki – synnytys NHL-ottelussa
- IS: Liiga-paikkaa hamuava Imatran Ketterä on palkannut uuden päävalmentajan
- KHL-pelaajan käytös kiehuttaa – omat joukkuekaveritkin valittavat tuomareille
- IL: Lukon kallis hyökkääjä lähdössä toiseen Liiga-seuraan sopimuksesta huolimatta?
- Kurjuuden aikakausi on ohi! Jarmo Kekäläisen Buffalo jättiyllätykseen NHL:ssä
- Urheilucast: Valtteri Puustinen jättää NHL:n – siirto yllättävään Liiga-seuraan vireillä
- Urheilucast: Tappara, Kärpät ja HIFK tappelivat samasta kiekkotähdestä – valinta tehty!
- IL: Lukon tähtipuolustaja vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Ei ollutkaan filmaus – Liiga-seuran ykköstähti ulos!
- Urheilucast: Liiga-seuralle järkälemäinen vahvistus – ”Tässä teidän kärkihankinta”
- Kärpissä ovi käy – neljä pelaajaa ulos!
- Lähde: Tappara vahvistumassa SHL:n kanadalaistykillä!
- HIFK: jälleen kahdeksan pelaajaa ulos seurasta!
- HIFK:sta tuttu suomalainen vapaille markkinoille – huhut vie tähän Liiga-seuraan!
- IS: Jukka Jalosen poika sai töitä Liigasta!