KHL-toimittaja: Potkut saaneelle MM-kultaleijonalle löytymässä uusi seura

Kevään 2019 MM-kultaleijona Harri Pesosen torstaiset potkut Metallurg Magnitogorskista puhuttavat venäläismedioissa.
Championat-sivuston KHL-toimittaja Ivan Bohun uskoo tehdaskaupungin olosuhteiden vaikuttaneen osaltaan Pesosen epäonnistumiseen.
– Pesosen epäonnistuminen liittyy ensisijaisesti siihen, että hän ei yksinkertaisesti kyennyt sopeutumaan melankolisen työläiskaupungin elämäntyyliin vietettyään sitä ennen useita kausia muodikkaassa Sveitsissä. Edes kahden maanmiehen läsnäolo ei auttanut, Bohun näkee.
Toimittaja uskoo 32-vuotiaalle suomalaislaiturille löytyvän yhä töitä KHL:stä, kenties jopa Pekka Jormakan korvaajana Sibir Novosibirskissä. Sibir purki Jormakan sopimuksen aiemmin viikolla – vain yhdeksän ottelun jälkeen.
– Pesonen saattaa hyvinkin päätyä Magnitogorskia nykyaikaisempaan Novosibirskiin, mikä nostaisi joukkueen suomalaisedustuksen jälleen viiteen pelaajaan, venäläistoimittaja arvioi ja nostaa toiseksi potentiaaliseksi korvaajaksi Jormakalle Liigassakin aikoinaan ihastuttaneen Dan Sextonin.
Myös Pesosen viime kauden seura SCL Tigers olisi kiinnostunut pelaajasta. Seuran joukkueenjohtaja Marc Eichmannin mukaan Pesosen ykköstavoitteena on kuitenkin jatkaminen Venäjällä.
– Hän kertoi meille ensisijaisen tavoitteensa olevan KHL:ssä. Jos sieltä suunnalta ei kuulu mitään, olemme kiinnostuneita, Eichmann paljastaa Watsonin haastattelussa.
Pesonen iski alkukaudella Magnitogorskissa pelaamissaan 33 ottelussa tehot 6+8=14. Sibirissä mies saisi seurakavereikseen maalivahti Harri Säterin, puolustaja Jyrki Jokipakan sekä joukkueen luottohyökkääjät Mikael Ruohomaan ja Juuso Puustisen.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- KooKoo turnausvoittoon Lappeenrannassa – finaalissa täystyrmäys
- NHL-kovanaama Matt Rempe paljastaa: Tämän tähden kanssa haluaisi tapella
- Florida Panthersille kirvelevä takaisku
- Vancouverin supertähti vaihtamassa maisemaa? Lähde: tästä kaikki nyt riippuu
- NHL:n entinen kärkivaraus siirtyy Florida Panthersiin
- Entinen HIFK-taituri palaa NHL:stä Eurooppaan – joutuu heti alkukaudesta sivuun
- Sopimus purkissa – Minnesota Wild kiinnitti nuoren tähtihyökkääjänsä
- JYP julkisti alkavan Liiga-kauden kapteenistonsa
- Kärpille ikävä takaisku: neljä pelaajaa sairastuvalle
- KalPa vahvisti puolustustaan – nappasi veteraanin KooKoosta
- Aitio: Olli Jokinen tienaa HIFK:ssa ”posketonta” jättipalkkaa – ”Järjettömiä summia”
- Nyt puhuu Joel Armia – paljastaa Ylelle: Tämän takia vaihtoi seuraa NHL:ssä
- Pelicansin tähtihyökkääjä vaihtaa seuraa Liigassa! MTV Urheilu: Tässä uusi osoite
- HIFK:ssa ja Kärpissä kiekkoillut puolustaja: uusi seura
- Lähde: Rikard Grönborg vahvasti ehdolla uuteen päävalmentajapestiin
- Aitio: Jokerit valmistelee isoa liikettä kulisseissa!
- Jokerit-tähti: seura vaihtuu!
- NHL:n entinen kärkivaraus siirtyy Florida Panthersiin
- Sopimus purettu! JYP-puolustaja vaihtaa maisemaa
- Huima arvio: Tässä NHL:n 2000-luvun tähdistöketju!