IIHF-pomo Rene Fasel sairastunut koronaan – tärkeä tapaaminen Valko-Venäjän diktaattorin kanssa peruuntuu!
Kansainvälisen jääkiekkoliiton (IIHF) puheenjohtaja Rene Fasel kertoo IIHF:n nettisivulla julkaistussa tiedotteessa, että hänellä on todettu koronavirustartunta.
Fasel kertoo asian paljastuneen testissä ennen kuin puheenjohtajan oli tarkoitus matkustaa tapaamaan Valko-Venäjän presidentti Aljaksandr Lukashenkaa.
Faselin mukaan myös matkalle lähdössä ollut IIHF:n pääsihteeri Horst Lichtner on antanut positiivisen koronanäytteen ja kaksikko on seuraavat kymmenen päivää eristyksessä.
IIHF:n johdon ja Lukashenkan tapaamisessa oli määrä käsitellä umpisolmussa olevaa 2021 MM-turnausta, koronavirus- ja turvallisuustilannetta. sekä Valko-Venäjän jääkiekkoliiton puheenjohtajaan Dmitri Baskoviin kohdistettuja syytöksiä.
MM-turnaus myönnettiin alkujaan Latvialle ja Valko-Venäjälle, joiden oli tarkoitus järjestää kisat yhteistyössä. Latvia kuitenkin ilmoitti aiemmin syksyllä ettei se ole nykytilanteessa tähän valmis.
Taustalla on Valko-Venäjän poliittinen tilanne, jossa pääkaupunki Minskin kaduilla on jo elokuusta järjestetyistä presidentinvaaleista lähtien osoitettu mieltä. Maan oppositio syyttää Lukashenkan voittaneen vaalit vilpillisesti. Lukashenkan hallinto on vastannut mielenilmauksiin erittäin väkivaltaisesti.
LUE MYÖS:
- Tästä syystä Jokerit hyllytti tähtensä – Tomek Valtonen IS:lle: ”Tosi yksinkertaista”
- Mikael Granlund valittiin kapteeniksi NHL:ssä – GM hehkutti vuolaasti
- Missä pelit jatkuvat? Kolme suomalaista siirtolistalle NHL:ssä
- Näkökulma: Pelastiko flunssa Tomek Valtosen?
- Jokerifaneilta näyttävä viesti päävalmentaja Tomek Valtoselle
- Jokereilta kova temppu katsomoon heitetyille tähdille!
- Pelicans: karu takaisku Jokerit-otteluun!
- Nyt jysähti Jokereissa – kolme tähtihankintaa katsomoon
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Karmea tieto julki – Liiga-seuran tappiot paljastuivat
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”
- Jori Lehterä jäi pois – HIFK nosti uuden nimen parrasvaloihin