Tilanne eskaloituu: Nyt vaarassa ovat Kärppien tulevat kotipelit – näin seura kommentoi asiaa
Koronaviruspandemia uhkaa seuraavaksi siirtää Oulun Kärppien kotiotteluita.
Pohjois-Pohjanmaan alueellinen koordinaatioryhmä totesi lauantaina maakunnan olevan koronatilanteen leviämisvaiheessa ja Oulun kaupunki kertoi sunnuntaina nettisivullaan tilanteen aiheuttamista toimenpiteistä alueellaan.
Korkean tartuntariskin vuoksi muun muassa kaupungin hallinnassa olevat julkiset tilat suljetaan 1.joulukuuta–18.joulukuuta väliseksi ajaksi
Tiedotteessa todetaan, että kilpa- ja huippu-urheilun harjoittelu- ja kilpailumahdollisuudet turvataan, mutta ottelutapahtumat suositellaan järjestettäväksi ilman yleisöä. Viime kädessä päätöksen asiassa tekee aluehallintovirasto.
Kärpät kertoo Twitter-tilillään tiedottavansa päätösten vaikutuksista kotiotteluihinsa maanantaina. Oululaisryhmällä on 1.-18.joulukuuta välisenä aikana otteluohjelman mukaan yhteensä viisi kotipeliä, joista ensimmäisen Ilves-kampppailun pitäisi olla ohjelmassa jo tiistaina.
Aiemmin sunnuntaina Ilves ja Tappara tiedottivat vastaavassa tilanteessa useiden kotiotteluidensa siirroista.
LUE MYÖS: Liigan koronahaasteet jatkuvat – Tampereella edessä lukuisia ottelusiirtoja!
Olemme seuranneet tilannetta, ja tiedotamme vaikutuksista Kärppien kotiotteluihin huomenna.
#Kärpät #Liiga #Oulu
#Kärpät #Liiga #Oulu
Oulun kaupungin johtoryhmä teki päätöksiä koronavirusepidemian leviämisvaiheen toimenpiteistä Oulussa ouka.fi/oulu/ajankohta…
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liigan pudotuspelit käyntiin – KalPa iski HIFK:n kanveesiin
- Jarmo Kekäläisen apulais-GM tyrkyllä toisen NHL-seuran pomoksi
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- IS:ltä yllättävä paljastus: Montreal ja Patrik Laine tekivät radikaalin diilin
- Lähde: Tshekkiläinen maalipyssy vaihtaa maisemaa – onko suuntana Liiga?
- Liigan pudotuspelit: JYPille heti karmea takaisku!
- Liigan pudotuspeliennakko – Ässät & Kiekko-Espoo: Voiko rumaa syöksykierrettä enää pysäyttää?
- Topi Niemelä: iso siirtohuhu!
- Juuse Saroksesta karmea uutinen!
- Liigan pudotuspeliennakko – Lukko & HPK: Ylivoimainen suosikki tarjoilee rajun kyykytyksen
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä