Koronavirus koettelee – U20 SM-sarjan pelitapa meni totaalisen uusiksi kesken kauden
Kuva: Juha Tamminen
Vallitseva koronavirusarki vaikuttaa urheilusarjoihin alati, ja äskettäin sen kynsiin joutui U20 SM-sarja -nimellä pelattava nuorten pääsarja.
Jääkiekkoliitto tiedotti nettisivuillaan, että alkusarjan jälkeiset ylempi ja alempi jatkosarja jäävät pelaamatta aiotulla tavalla, ja jatko pelataan mahdollisimman alueellisissa lohkoissa.
Muutosten syinä ovat kustannusten minimointi ja toisaalta mahdollisten tartuntaketjujen pitäminen mahdollisimman rajattuna kun pelataan lohkomuodossa.
Nyt sarjassa pelaa 18 joukkuetta, mutta jatkosarjoissa joukkuemäärä on 20. Kun U20 Mestiksestä mukaan nousee kaksi joukkuetta, pelataan jatkosarjat neljänä viiden joukkueen lohkona.
Lohkojen parhaat menevät suoraan puolivälieriin, sijoille 2-3 päätyneet pelaavat villi kortti kierroksella neljästä puolivälieräpaikasta.
Jos korona- ja taloustilanne on keväällä edelleen erittäin haastava, pelataan puolivälierät, välierät ja finaalit paras kolmesta. Jos tilanne hellittää, harkitaan pelaamista vanhaan tapaan paras viidestä -mallilla. Päätös asiassa tehdään ennen jatkolohkojen päättymistä.
Kuluvan kauden alkusarjassa pelataan 30 kierrosta, ja nyt joukkueet ovat tahkonneet otteluita 17-21 kappaletta. Kärjessä viilettää TPS.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- NHL paljasti: Näissä kaupungeissa World Cup 2028 pelataan
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Liiga-provot: Ei ole rimaa, jota Jukurit ja Sport eivät olisi innolla alittamassa
- Liigasta tuttu suomalaistähti vapaille markkinoille!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Supertähden veli rustasi NHL-sopimuksen
- Leon Draisaitl: surkea uutinen
- Kaapo Kakko iskussa – latoi kovat tehot
- Edmonton teki kovan ratkaisun – kallispalkkaiselle floppivahdille karu uutinen
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- IL: Liigan nopein pelaaja loikkaa kilpailijan riveihin!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- IL: Kulisseissa muhii jättiyllätys – Liigaan uusi seura?
- Tapparasta lähtenyt Roby Järventie: iso huhu!