Tappara – Ässät: Pata kelpaa kuitille
Kuva: Juha Tamminen
Liiga
Tappara – Ässät
Torstai 22.10. klo 18:30
Torstaina pelataan yksi liigaottelu ja se tapahtuu Hakametsässä, jossa Tappara yrittää niistää pisteet Ässiltä. Molemmat joukkueet ovat tätä ennen viilettäneet liigakaukaloissa lähes kahden pisteen ottelukohtaisella keskiarvolla. Tälle viikolle isännillä on hieman parannettavaa, sillä viime viikon otteluissa se meni jossain määrin käsijarru päällä.
Tappara otti kahden jatkoaikatappion jälkeen viime perjantaina voiton HPK:sta. Kahdessa ensimmäisessä erässä kirvesrinnat olivat selkeästi ottelussa niskan päällä, mutta lopussa Kerho pääsi maalin päähän ja yritti tosissaan viimeiset minuutit saada ottelua jatkoajalle. Voitosta huolimatta ottelu ei ollut mitenkään vakuuttava työnäyte sarjajumboa vastaan ja Jussi Tapolan miehistöllä on parannettavaa.
Ässät palasi lauantaina voittojen tielle hakemalla ansaitut pisteet Ilvekseltä. Pata oli joukkueista nälkäisempi ja käytti luomansa paikat hyväkseen. Porilaisten otteet hieman heittelevät, mutta parhaimmillaan joukkue pystyy haastamaan kenet tahansa Liigassa. Ari-Pekka Selin on tilastojen perusteella todennäköisesti kiinnittänyt huomiota erikoistilanteisiin, sillä varsinkin alivoimassa Padalla on parantamista.
Lyö vetoa ottelusta:
Tapparalla on varmasti mielessä jo perjantainen paikallisottelu Ilvestä vastaan. Ässiä vastaan unelmointiin ei ole varaa, sillä vieraat rankaisevat virheistä armotta. Kertoimissa Tappara on painettu hieman liian suureksi suosikiksi ja vierasmenestyksestä on hieman etua tarjolla: vetosuositus on Tasoitusveto, Ässät +0.5 kertoimella 2,15. LYÖ VETO tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon. Lunasta in tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Entinen NHL-supertähti myynnissä – torppasi siirrot kahteen eri seuraan
- Entinen NHL-hyökkääjä palasi yli neljän vuoden tauolta onnistuneesti – ansaitsi nyt uuden sopimuksen
- Nuorten Leijonien joukkue MM-kisoihin on valittu!
- Väite kulisseista: Jarmo Kekäläinen värväämässä suomalaisen luottomiehensä
- Jouluvisa: osaatko nimetä Liigan maalipörssin voittajat?
- JYP tiputti jättimäisen sopimusuutisen!
- Joulutodistukset jaettu! Tässä on Liigan syyskauden tähdistökenttä
- Antti Raanta, 36, teki päätöksen uransa jatkosta
- Urheilucast: Jokerit jäi nuolemaan näppejään – Liigan pistetykki teki valintansa!
- Nyt jysähti – NHL-legenda valmis tekemään paluun eläkepäiviltä!
- Urheilucast: Tappara valmistelee siirtopommia – kiikarissa kaksi Leijonat-peluria
- Urheilucast: Jokerit ja Tappara virittelevät jymykaappausta Kärpistä!
- Viisi Liiga-pelaajaa valittiin olympialaisiin!
- SK: HIFK kävi ryöstöretkellä toisessa Liiga-seurassa!
- Toimittaja: Kasper Kotkansalo palaa SHL:stä Liigaan – tässä uusi seura
- Jymypaukku! Viljami Nieminen lähtee Sportista – AL: Siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Mestis-seuralta nimekäs hankinta: Haaviin 400 Liiga-pelin konkari
- Leo Komarov: uusi joukkue!
- Lähde: Eetu Koivistoinen palaa Liigaan!
- Liigaan tähtäävä Mestis-seura jysäytti: ”Kolme kirjainta: NHL”