Mikä debyytti! Jukurien NHL-laina otti joukkueensa reppuselkään ja hankki Mikkeliin avausvoiton
Jukurit kohtasi kauden viidennessä ottelussaan Porin Ässät. Mikkeliläiset tarjosivat kotiyleisölleen viihdettä koko rahalla, sillä ottelu venyi aina jatkoajalle saakka. Lopulta kaksi pistettä jäi Jukureille.
Illan ehdottomasti mielenkiintoisin pelaaja oli liigadebyyttinsä tehnyt NHL-laina Vitalii Abramov. Ottawa Senatorsin 22-vuotias hyökkääjä vastasi myös huuton ja teki juuri sen, mitä häneltä odotettiin: maaleja.
Abramov viimeisteli komeasti Jukurien 2–0-maalin kolmannen erän lopulla. Hän laittoi ässäpuolustuksen nippuun ja siirsi kiekon maaliin vielä kaatuessaankin. Peli näytti selvältä. Kelloon jäi enää vajaat kolme minuuttia.
Ässät puristi kuitenkin tasoihin sekunti ennen päätössummeria. Jakob Stenqvistin maalia tarkasteltiin videolta, mutta aihetta hylkäämiselle ei löytynyt.
Myös jatkoajalla koettiin viime hetken draamaa. Simon Stransky pääsi nokikkain maalivahti Sami Aittokallion kanssa, mutta häntä rikottiin pelikellon näyttäessä aikaa 64.59. Tilannetta seurannut rangaistuslaukaus oli kylmän viileä. Abramov ujutti kiekon kärsivällisesti Aittokallion patjojen välistä maaliin.
Voitto oli Jukureille kauden ensimmäinen.
Muokattu 16.10. klo 9:45: Jatkoajalla läpiajossa oli Simon Stransky, ei Vitalii Abramov.
- MM-kisamaa torjuu Venäjän – pelaajille ei viisumeita!
- Urheilucast: Tappara viemässä kilpailijan parhaan pistemiehen!
- Urheilucast: Tappara ja Ilves saman Liiga-tähden kimpussa – tarjouskilpailu käynnissä!
- Näiden NHL-megatähtien rinnalle Nikita Kutsherov haluaa – nimet paljastuivat!
- Nikita Kutsherov haluaa vaihtaa NHL-seuraa – paljasti syyn: ”Kyse ei koskaan ollut…”
- Jääkiekkoliitolta jyrkkä linjaus Venäjästä – kaikki keinot käyttöön!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikola solmi uuden sopimuksen – tässä tulevien kausien seura
- Tässä Petteri Lindbohmin uusi joukkue!
- Jättipäätös – Turku uhkaa vetäytyä MM-kisaisännyydestä!
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- IS: Olli Jokista viedään Jokereihin – ”On selvä homma”
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!