Karmea paljastus: NHL-huippulupaus kiusasi törkeästi kehitysvammaista nuorta – ”Hän esitti olevansa ystäväni”
Arizona Coyotesiin NHL:n tämän vuoden varaustilaisuudessa neljännellä kierroksella (111.) valitun puolustajan Mitchell Millerin taustoista on paljastunut synkkiä asioita.
Azcentral-sivusto uutisoi, että Miller olisi tunnustanut kiusanneensa törkeällä tavalla kehitysvammaista poikaa Isaiah Meyer-Crothersia neljä vuotta sitten. Meyer-Crothersin äidin mukaan hänen poikansa on henkiseltä iältään neljä vuotta muita ikäisiään nuorempi.
Ohion poliisin saamien tietojen mukaan, että Miller olisi jatkuvasti haukkunut tummaihoista Meyer-Crothersia N-sanalla sekä brownieksi.
Millerin kerrotaan myös lyöneen Meyer-Crothersia sekä pakottaneen häntä tekemään epämiellyttäviä asioita, kuten syömään pisoaarissa ollutta karkkia, jonka päälle Miller ja toinen poika olivat väitetysti virtsanneet. Miller ja toinen poika tuomittiin lopulta Ohion poliisin toimesta pahoinpitelystä ja kiusaamisesta.
Azcentralin mukaan toinen poika oli pyytänyt Meyer-Crothersilta henkilökohtaisesti anteeksi, mutta Milleristä ei ollut kuulunut mitään.
– Hän esitti olevansa ystäväni, ja hän laittoi minut tekemään asioita, joita en halunnut tehdä. Hän hakkasi minut yläasteella. Kaikki pitävät häntä jotenkin coolina, koska hän voisi päästä NHL:ään. En voi tajuta miten sellaista voi pitää coolina, joka kiusaa toista koko elämänsä ajan, Meyer-Crothers kertoi Azcentral-sivuston haastattelussa.
Millerin synkkä historia onkin nyt saanut Arizona Coyotesin todelliseen myrskyn silmään. Coyotes on yrittänyt viime aikoina työstää imagoaan tasa-arvon puolesta puhuvana organisaationa, mutta Millerin varaaminen on osoittautumassa seuralle varsinaiseksi katastrofiksi.
– En voinut uskoa silmiäni. Se, että Coyotes varasi hänet satutti sydäntäni. Oli typerää, ettei Coyotes katsonut Millerin tekemiä asioita, mutta en voi tehdä tälle asialle enää mitään, Meyer-Crothers harmitteli.
LUE MYÖS:
- Matias Maccellilta tulikuuma debyytti uudessa seurassa – yhteispeli superteinin kanssa toimii
- HIFK: tähtihankinta sivuun
- Patrik Laine ei halua mihin tahansa NHL-seuraan – ”Nirso”
- Suomalaisduo ihastutti NHL:ssä – ratkoi voiton Edmontonille
- Tästä syystä Jokerit hyllytti tähtensä – Tomek Valtonen IS:lle: ”Tosi yksinkertaista”
- Mikael Granlund valittiin kapteeniksi NHL:ssä – GM hehkutti vuolaasti
- Missä pelit jatkuvat? Kolme suomalaista siirtolistalle NHL:ssä
- Näkökulma: Pelastiko flunssa Tomek Valtosen?
- Jokerifaneilta näyttävä viesti päävalmentaja Tomek Valtoselle
- Jokereilta kova temppu katsomoon heitetyille tähdille!
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”
- Jori Lehterä jäi pois – HIFK nosti uuden nimen parrasvaloihin