Valta kasvaa! Pasi Nurmiselle lisää tehtäviä Pelicansissa – ”Konsernin kannalta paras ratkaisu”
Kuva: Juha Tamminen
Pelicansin pääomistaja Pasi Nurmisen valta Liiga-joukkueen taustalla kasvaa.
Lahtelaisseura kertoo nettisivullaan, että konsernin hallitus on päättänyt keskiviikon kokouksessaan nimittää Nurmisen uudeksi puheenjohtajakseen. Nurminen jatkaa myös konsernin toimitusjohtajana. Konserniin kuuluu Lahden Pelicans Oy:n lisäksi Pelicans Ravintolat Oy.
Hallituksen puheenjohtajana neljä vuotta toiminut Pentti Matikainen jää sivuun tehtävästään.
Toimitusjohtajan tehtävät Nurminen otti hoitaakseen, kun pestissä 16 vuoden ajan ollut Tomi-Pekka Kolu irtisanoutui viime viikolla.
– Kuten jo maanantaina kerroimme, niin yhtiöiden toimintaan haetaan ketteryyttä ja kustannustehokkuutta. Hallitus päätti yksimielisesti, että nykytilanne huomioiden nämä nyt tehdyt nimitykset ovat konsernin kannalta paras ratkaisu, toteaa hallituksen jäsen Tommi Kurkaa.
Hallituksessa jatkavat Nurmisen lisäksi Kurkaa, Simo Santapukki ja Juho Ruoti. Konsernin toiminnanjohtajana ja talousjohtajana jatkaa Lauri Pöyhönen ja urheilutoimenjohtajana Janne Laukkanen.
LUE MYÖS:
- Tästä syystä Jokerit hyllytti tähtensä – Tomek Valtonen IS:lle: ”Tosi yksinkertaista”
- Mikael Granlund valittiin kapteeniksi NHL:ssä – GM hehkutti vuolaasti
- Missä pelit jatkuvat? Kolme suomalaista siirtolistalle NHL:ssä
- Näkökulma: Pelastiko flunssa Tomek Valtosen?
- Jokerifaneilta näyttävä viesti päävalmentaja Tomek Valtoselle
- Jokereilta kova temppu katsomoon heitetyille tähdille!
- Pelicans: karu takaisku Jokerit-otteluun!
- Nyt jysähti Jokereissa – kolme tähtihankintaa katsomoon
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Karmea tieto julki – Liiga-seuran tappiot paljastuivat
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”
- Jori Lehterä jäi pois – HIFK nosti uuden nimen parrasvaloihin