TPS:n pääomistajat räväyttivät: Kiekkojunnuille satojen tuhansien rahasto – tukea voi hakea lähes välittömästi!
Kuva: Ilari Isotalo
TPS:n taustayhtiö HC TPS Turku Oy:n pääomistajina tunnetut Supercell-miljonäärit Mikko Kodisoja ja Ilkka Paananen ovat perustaneet tukirahaston, jonka tarkoituksena on tukea Varsinais-Suomen 7–14-vuotiaat juniorikiekkoilijoita.
Unelmien peliä -nimellä kulkeva rahasto on suuruudeltaan vuosittain 300 000 euroa ja ensimmäiset tuet tulevat hakuun jo perjantaina 11.syyskuuta.
– Haluamme auttaa perheitä, joissa yksinhuoltajuus, työttömyys, sairastuminen tai muut taloudelliset syyt ovat esteenä jääkiekon harrastamiselle. Keskusteluissa Jääkiekkoliiton kanssa kävi ilmi, että suora kausimaksuihin kohdistettu tuki on tehokkain keino varmistaa jääkiekkoharrastuksen aloittaminen tai jatkuminen, Paananen toteaa Suomen Jääkiekkoliiton nettisivulla julkaistussa tiedotteessa.
Paananen ja Kodisoja kertovat innoittajakseen Energiayhtiö St1:n pääomistaja Mika Anttosen, jonka rahasto on tukenut jääkiekkojunioreita jo vuodesta 2016.
Tukien hakemisen organisoi Suomen Jääkiekkoliitto.
– On todella hienoa, että meiltä löytyy ihmisiä, jotka haluavat kantaa kortensa kekoon lasten ja nuorten harrastustoiminnan turvaamiseksi. Jääkiekkoliiton muut tukiprosessit ovat osoittaneet, että tarve taloudelliselle tuelle on valtava, eikä tilanne ainakaan koronan myötä ole helpottunut, Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Harri Nummela kiittelee.
LUE MYÖS:
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Karmea tieto julki – Liiga-seuran tappiot paljastuivat
- Kärpistä tutulle miehelle unelmadiili – Florida Panthers kutsuu!
- Kärppien kolminkertainen Suomen mestari: pelaajaura ohi
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- HIFK:n tähtäimessä uusi mies Jori Lehterän tilalle – Janne Laukkanen IL:lle: ”Ei kannata odottaa”
- Jukureista tuttu mies vaihtaa Liiga-seuraa – uusi osoite selvisi
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- IS: Jukka Jalonen kommentoi Jokerit-huhuja suoraan: ”Mähän oon ilmoittanut”
- Joona Luoto teki valintansa – uusi seura selvillä
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Aitio: Jokereiden ympärillä muhii nyt valtava siirto
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Jori Lehterä jäi pois – HIFK nosti uuden nimen parrasvaloihin
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?