NHL-joukkueen ykköstähdet kyykkäsivät totaalisesti – tätä tilastofaktaa on vaikea uskoa todeksi: ”Sen toistaminen tulee olemaan kova urakka”
NHL:n itäisen konferenssin neljän parhaan lohkovaihe ei mennyt Tuukka Raskin edustamalta Boston Bruinsilta ihan lapaan. Joukkue hävisi kaikki kolme peliään päätyen konferenssin lopputuloksissa lopulta neljänneksi.
Savonlinnalainen näkee, että Bruins paransi otteitaan lohkovaiheessa alati. Ensiksi se hävisi Philadelphia Flyersille 1-4, sitten Tampa Bay Lightningille 2-3 ja nyt siis vielä Capsille 1-2. Neljä tehtyä maalia kolmessa pelissä on auttamatta liian vähän.
Esimerkiksi joukkueen ykkösketju Brad Marchand (0+0=0) – Patrice Bergeron (0+1=1) – David Pastrnak (0+0=0) iski kolmessa pelissä onnettomasti yhden pinnan.
Runkosarjassa Pastrnak iski 95 pinnaa, Marchand 87 pistettä ja Bergeronkin 56 pinnaa. Carolina Hurricanesia vastaan laulun pitää muuttua.
– Meidän ykkösketjumme jäi ilman maaleja. Sen toistaminen tulee olemaan kova urakka Carolinalle pidemmän päälle, Uskon, että nuo jätkät saavat pelinsä kulkemaan. Me tarvitsemme sitä. Ehkä osa siitä toteutuu ylivoiman myötä, Bostonin päävalmentaja Bruce Cassidy uskoi NHL:n suomenkielisellä sivustolla.
Bostonin kakkosketjun sentteri David Krejci luulee arvaavansa syyn vähäisiin maalimääriin.
– Eihän tämä ollut täydellistä, mutta viimeisen kahden ottelun ajan otimme askeleita oikeaan suuntaan. Meidän pitää saada se playoff-asenne esiin: laukauksia ja maalille ryntäämistä. Sitä mielestäni puuttui hieman pelistämme.
– En ole ehtinyt vielä ajatella Carolinaa, mutta on ilman muuta hauska aloittaa pudotuspelit. Tämä sijoitussarja oli tavallaan playoff-kiekkoa, mutta eihän se ole sama asia. Se ei ollut paras seitsemästä -ottelusarja. Se ei tunnu samalta, joten odotan innolla ensimmäistä kierrosta.
Ottelusarja alkaa jo keskiviikon vastaisena yönä.
LUE MYÖS:
Ällistyttävän pelin torjunut Joonas Korpisalo toipui aiemmasta nöyryytyksestä – ”Tosiasia on se, että emme olisi lähelläkään tätä ”kuplaa” ilman maalivahtejamme”
Tuukka Raskin Bruinsilta heikko esitys pudotuspelien lohkovaiheessa – ”Ruosteen ravistamisotteluita – aloitamme nyt oikean lätkän”
Taalaliigaan varattu suomalaislupaus nostamaan syvälle vajonnutta NHL-laumaa kohti parempaa? Asiantuntijat ihmeissään stepeistä: ”Johti joukkueemme pakistoa”
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Yllätysuutinen: HIFK ja Ässät rysäyttivät pelaajakaupan!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Lähde: Niklas Rubin vaihtaa maisemaa – tässä on ensi kauden seura
- Liigan entinen maalipyssy lopettaa uransa!
- Karu päätös: Edmonton-konkarille lähtöpassit NHL:ssä!
- Antti Raanta: uusi päivitys
- AL: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!
- NHL:ssä täysi sirkus päällä: maalivahdit tappelivat 60 000 katsojan edessä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Shokkipaljastus Milanon olympia-areenasta!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!