Huhumylly entisen liigataiturin ympärillä kasvaa – pelaaja jatkamassa sittenkin tutuissa maisemissa?
Kuva: Juha Tamminen
Liigasta Tapparan paidasta suurelle yleisölle tutun Jan-Mikael Järvisen tulevan kauden kuviot ovat olleet huhuissa kuukauden päivät.
Eishockey News -sivusto kirjoitti aiemmin kesällä, että viime kaudella urallaan ensimmäistä kertaa ulkomailla pelannut Järvinen (arkistokuvassa) on jatkamassa pelejään saksalaisessa DEL-liigajoukkue Adler Mannheimissa vastakin.
Nyt sama lähde uskoo, että viime kesänä sopimuksen Saksaan tehnyt pelaaja olisi sittenkin lähdössä muualle. Tällä hetkellä mikään muu ei tunnu olevan niin selvää kuin se, että pelaajan edellinen sopimus päättyi keväällä.
Pirkkalalainen nakutti viime kaudella Mannheimissa 52 ottelussa upeat tehot 11+33=44 (+22). Runkosarjan kakkoseksi sijoittuneen Mannheimin hyökkääjä ylsi pistepörssissä 18:nneksi ja syöttöpörssissä jopa viidenneksi.
Ennen Saksan reissua sekä laiturin että sentterin paikalla viihtyvä peluri pelasi Tapparassa kaudesta 2011-12 lähtien. Järvinen voitti Suomen mestaruudet keväällä 2016 ja 2017.
LUE MYÖS:
- IS: Jukka Jalonen kommentoi Jokerit-huhuja suoraan: ”Mähän oon ilmoittanut”
- Joona Luoto teki valintansa – uusi seura selvillä
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- Mestis-seura RoKin taloustilanne on sysimusta – katso karut luvut
- Mestiksessä karu uutinen – perinteikästä seuraa haetaan konkurssiin
- Pelicans teki poikkeuksellisen ratkaisun, joka käänsi seuran suunnan
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”
- Aleksander Barkov yritettiin teloa heti paluupelissä – Brady Tkachuk suivaantui ja ryntäsi tappelemaan
- Floridalta yllätysuutinen: nappasi suomalaishyökkääjän!
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Aitio: Jokereiden ympärillä muhii nyt valtava siirto
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Patrik Laine löytämässä uuden seuran NHL:stä – ”Kiinnostus molemminpuolista”
- Jori Lehterä jäi pois – HIFK nosti uuden nimen parrasvaloihin
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Urheilucast: Antti Pennasesta tulossa palkkakuningas – NHL-tarjous voi sotkea kaiken
- Urheilucast: Jori Lehterästä shokkipaljastus – lopettaa uransa välittömästi
- Jokerit: uusi maalivahti selvisi!
- Tappara teki maalivahtihankinnan – tuttu kultaleijona haaviin!