C Morelta kova kiinnitys! Leijonalegenda siirtyy tv-asiantuntijaksi
Menestyksekkään pelajaauransa viime kauteen päättänyt Kärppien ja Leijonien puolustajalegendaa Lasse Kukkonen nähdään jatkossa C Moren Liiga-lähetysten asiantuntijatiimissä.
Kukkonen tuo kiekkotiimiin kokemusta ja näkemystä suoraan Liiga-kaukaloista.
– On mahtavaa jatkaa hommia edelleen Liigan ympärillä: päästä seuraamaan pelejä ja näkemään tuttuja pelaajia näin kaukalon toiselta puolelta. Odottavaiset tunnelmat, mutta kyllä tässä vähän myös jännittää – samalla tavalla kuin ennen ensimmäistä Liiga-kauttani, Kukkonen kuvailee tunnelmia C Moren tiedotteessa.
Kukkosen palkintokaapista löytyy pitkän uran varrelta useita Suomen mestaruuksia, maailmanmestaruus sekä lukuisia MM- ja olympiamitaleita. Konkari ehti pelata urallaan myös kolme kautta NHL:ssä ja saman verran KHL:ssä.
Nöyränä ja sitoutuneena tiimipelaajana tunnettu Kukkonen astuu nyt uuden eteen asiantuntijan saappaissa. Valot ja kamerat eivät kiekkoikonia jännitä, sillä paineensietokyky on tietysti huippuluokkaa.
– Ne varmasti unohtuvat taka-alalle, kun homma lähtee käyntiin. Enemmän mietityttää, kuinka paljon sitä eläytyy peliin. Nyt harjoitellaan, miten päästää irti pelaajan näkökulmasta ja peliin liittyvistä tunteista, ja katsoa peliä laajemmin, Kukkonen pohtii.
Kukkosen uudesta työnkuvasta saadaan tulevalla Liiga-kaudella nauttia sekä studio- että ottelulähetyksissä.
Lähde: C Moren tiedote
LUE MYÖS:
- Näin Tomek Valtonen kommentoi Jokerien mahalaskua
- Jokerit jäi taas jyrän alle – SM-liigan kriisiseurojen taaperrus jatkuu
- Hämmentävä hetki Mestiksessä – maalilaulu yllätti kaikki
- Urheilucast väittää: JYP-tähdestä karmea tieto
- Liiga-jumbon kurimus kasvaa: kaksi kärkipelaajaa sivuun
- Jokerit: tähtihankinta jälleen ulkona kokoonpanosta!
- Suomalainen NHL-superlupaus siirtyi Pohjois-Amerikkaan ja pelasi yhden ottelun – sitten tuli treidi
- Hjallis Harkimon poika löysi uuden seuran Suomesta
- NHL-seurat vaihtokaupoilla – suomalaisvahdin lähtö paikattiin nopeasti
- HIFK kokeili uutta järjestelyä Nordiksella – Olli Jokiselta suora toive
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Urheilucast: tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja!
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Lätkäpodi: Raimo Helminen yhdistettiin Liigan suurseuraan – ”Sen verran olen kuullut”
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Tapparan pistelinko jäi ilman NHL-paikkaa