Leijonien pakki yhä siirtohuhuissa – pelaaja palaamassa KHL:stä tuttuihin maisemiin?
Kuva: Juha Tamminen
Leijoniinkin murtautunut suomalaispakki Jesse Virtanen (arkistokuvassa) on tällä hetkellä haluttua tavaraa, ja kaikkein eniten häntä kohtaan mielenkiintoa on osoittanut ruotsalainen SHL-joukkue Färjestad, HockeyNews kirjoittaa.
Joukkueen GM Peter Jakobssonin mukaan Virtanen on Färjestadissa pakkien toivelistalla numero yksi, mutta samalla pelaajalla on virityksiä muuallekin. Kaksi realistisinta vaihtoehtoa SHL:n perässä ovat Euroopan suursarjat, eli pakille jo ennestään tuttu Venäjän KHL sekä uusi tuttavuus, Sveitsin NLA.
Raumalla syntynyt pakki on ollut pitkään siirtohuhuissa. Kesken jääneellä tynkäkaudella hän luuti KHL:ssä Traktor Tsheljabinskin ja AK Bars Kazanin takalinjoilla, eikä Virtanen yltänyt ehkä ihan tasolleen. Ensiksi mainitussa Virtanen iski 40 pelissä tehot 5+11=16 (+7), Kazanissa tehoja kertyi 20 ottelussa mallia 0+2=2 (-8).
Färjestadia Virtanen edusti kaudet 2017-19. Sinne A-maajoukkueessa nelisenkymmentä ottelua pelannut tähti siirtyi kasvattajakaupunkinsa Rauman Lukosta.
LUE MYÖS:
- HIFK kokeili uutta järjestelyä Nordiksella – Olli Jokiselta suora toive
- Leevi Meriläinen vaihtaa seuraa NHL:ssä
- Sport rysäytti hyökkääjähankinnan – NHL-varaus tarttui haaviin
- Stanley Cup -mestarivahdille rahakas jatkosopimus
- Jarmo Kekäläinen iski pelaajamarkkinoille – hankki taiturimaisen NHL-veteraanin
- Tapparan pistelinko jäi ilman NHL-paikkaa
- NHL-televisiointi Suomessa laajenee – taas lisää pelejä ilmaiskanaville
- Tässä ovat Liigan uudet lisenssiehdot: putoamista ei välttämättä tapahdu
- Urheilucast: tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja!
- NHL-sääntöuudistus kuumentaa kansaa: ”Tämä on todella typerää”
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Urheilucast: tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja!
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Lätkäpodi: Raimo Helminen yhdistettiin Liigan suurseuraan – ”Sen verran olen kuullut”