Ei ihan tasapuolista: Täällä NHL-pelaajat ovat voineet harjoitella kesken pandemian myös jäällä!
Calgary Flamesin ruotsalaishyökkääjä Mikael Backlund kuuluu niihin harvoihin NHL-pelaajiin, jotka ovat voineet harjoitella koronaviruspandemian aikana myös jäällä.
31-vuotias sentteri majailee parhaillaan kotimaassaan Västeråsin kaupungissa.
– Kotikaupungissani ei ole jäätä, joten minun täytyy matkustaa hieman sen perässä, Backlund kertoi TSN:n mukaan konferenssipuhelussaan calgarylaismedialle.
Backlund kertoo harjoitelleensa luisteluvalmentajan kanssa, mutta toivoo voivansa luistella pian myös muiden pelaajien kanssa.
– Katsotaan jos saisimme enemmän kavereita jäälle ensi viikolla. Jos niin ei käy luistelen taas hänen (luisteluvalmentaja) kanssaan. Mitä pidempään kuluu ja jos näyttää, että pelit alkavat, ajan todennäköisesti Tukholmaan tai johonkin, jotta pääsen harjoittelemaan muiden kanssa, Backlund avasi suunnitelmiaan.
Ruotsalaispelaajien mahdollisuudet harjoitteluun ovat huomattavasti paremmat kuin useimmissa muissa maissa, joissa jäähallit ja muut liikuntapaikat ovat olleet vallitsevan tilanteen vuoksi osittain suljettuna.
Suurin osa muunmaalaisista taalaliigapelaajista on joutunut olemaan poissa kaukaloista pian kolmen kuukauden ajan.
Ruotsin suhtautuminen yleensäkin pandemiaan on herättänyt runsaasti keskustelua puolesta ja vastaan. Maa ei ole esimerkiksi monien muiden maiden tapaan sulkenut kouluja, ravintoloita tai muita liikeyrityksiä.
– En osaa sanoa oliko se oikein vai ei, mutta toistaiseksi perheeni ja ystäväni ovat pysyneet terveinä, Backlund toteaa.
Ruotsin MM-kultaa 2018 voittaneen joukkueen kapteenina muistettava Backlund summasi NHL:n kesken jääneellä runkosarjakaudella 70 ottelussa 45 (16+29) tehopistettä.
Calgarylaisjoukkue kohtaa vielä määrittelemättömään ajankohtaan alkavien pudotuspelien avauskierroksella Winnipeg Jetsin.
LUE MYÖS:
- HIFK: tähtihankinta sivuun
- Patrik Laine ei halua mihin tahansa NHL-seuraan – ”Nirso”
- Suomalaisduo ihastutti NHL:ssä – ratkoi voiton Edmontonille
- Tästä syystä Jokerit hyllytti tähtensä – Tomek Valtonen IS:lle: ”Tosi yksinkertaista”
- Mikael Granlund valittiin kapteeniksi NHL:ssä – GM hehkutti vuolaasti
- Missä pelit jatkuvat? Kolme suomalaista siirtolistalle NHL:ssä
- Näkökulma: Pelastiko flunssa Tomek Valtosen?
- Jokerifaneilta näyttävä viesti päävalmentaja Tomek Valtoselle
- Jokereilta kova temppu katsomoon heitetyille tähdille!
- Pelicans: karu takaisku Jokerit-otteluun!
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”
- Jori Lehterä jäi pois – HIFK nosti uuden nimen parrasvaloihin