NHL:n isoin floppi? Vietti vuoden ilman maalia ja nosti isompaa palkkaa kuin Datsjuk tai Thornton
Scott Gomezista tuli vuonna 2007 yksi koko NHL:n parhaiten palkatuimmista pelaajista, kun hän solmin seitsemän vuoden mittaisen sopimuksen New York Rangersin kanssa. Palkkaa kaudesta hän nautti runsaat 7,3 miljoonaa dollaria.
Hänen palkkansa ei välttämättä nykystandardeilla kuulosta suurelta, mutta hän tienasi enemmän kuin esimerkiksi Pavel Datsjuk (6,7 milj.), Joe Thornton (7,2 milj.), Henrik Sedin (6,1 milj.) ja Henrik Zetterberg (6 milj.).
Sopimuksen kova hintalappu oli aikanaan kuitenkin perusteltu. Gomezilla oli vyöllään jo neljä 70 tehopisteen kautta NHL:ssä, ja parhaimmillaan hän oli tykittänyt New Jersey Devilsin paidassa 84 tehopistettä.
Gomezin ensimmäinen kausi Rangers-paidassa sujui erinomaisesti. Sentteri nakutti tehot 16+54=70. Toisella kaudella tehoja syntyi vain 58 tehopisteen verran, ja New Yorkissa haistettiin palaneen käryä. Gomez kaupattiin kesän aikana Montreal Canadiensiin.
Ensimmäinen kausi Montrealissa sujui kelvollisesti. Gomez nakutti 78 ottelussa tehot 12+47=59. 7 miljoonan dollarin miehelle tehot olivat silti vaatimattomat.
Seuraavat kaksi vuotta Montrealissa olivatkin sysimustat. Gomez oli yli vuoden ilman ainuttakaan maalia vuosien 2011-12 aikana. Maalitonta putkea seurattiin useilla eri nettisivuilla, joilla esimerkiksi pidettiin kirjaa siitä, kuinka paljon palkkaa Gomez oli saanut maalittoman putkensa aikana.
Lopulta Gomezin maaliton putki päättyi New York Islandersia vastaan, kun hän ohjasi viivakudin sisään.
– En ole säälinyt itseäni. Olen vain painanut töitä. Hyvä, että saimme voiton, ja totta kai oli hienoa viimein tehdä maali, Gomez kommentoi suoritustaan ottelun jälkeen.
Gomezin sopimus ostettiin lopulta ulos kauden päätteeksi.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lauri Marjamäki: uusi työpesti!
- Elmeri Eronen jättää Liiga-kaukalot – uusi joukkue selvillä!
- Lehti: HIFK:n ulkomaalaisvahvistus lähtee – tässä uusi seura!
- Lähde: Ruotsalainen tehopuolustaja palaa Liigaan yli kuuden vuoden tauon jälkeen!
- NHL:n pudotuspeleissä huima temppu – tässä toisen kierroksen ensimmäinen ottelupari
- Tämä ei lupaa hyvää: Oliver Kapasesta surkea havainto
- Vezina-finalistit julki: NHL:n paras maalivahti löytyy tästä kolmikosta
- Leijonat-hyökkääjä palaa Liigaan – TPS nappasi riveihinsä
- TPS hankki kovan paluumuuttajan – haaviin tuore pistepörssivoittaja!
- Lukko värväsi toisen Liiga-seuran varakapteenin
- IL: Raimo Helmisen SaiPa jysäytti hurjan kaappauksen – ”Kovemmat meriitit kuin Maxime Fortierilla”
- Jokerit räväytti: 15 pelaajakiinnitystä julki!
- Jukka Jalonen palaa Liigaan!
- Keski-Euroopan ”suomalaisseurasta” ei oteta pelaajia Leijonien MM-leiriryhmään
- IL: HIFK kävi ryöstöretkellä Liigan välieräjoukkueessa – Olli Jokisella selvä teema
- Pelicans-kapteeni jättää seuran – ”Kiitos”
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- UC: Jokerit rysäytti jättihankinnan – nyt tuli karu tieto
- HPK rysäytti: Tiskiin 10 pelaajasopimusta – neljä uutta hankintaa
- Suuri suru: KalPan ja Columbuksen entinen hyökkääjä on kuollut