Liiga-tuomari joutui heti debyytissään tiukkaan paikkaan – kollega hoiti loppuun: ”Otti tilanteesta tulleen paskamyrskyn vastaan”
Liigan tämän hetken nuorin päätuomari on 30-vuotias Joonas Kova.
Koronaviruspandemian vuoksi täysin yllättäen päättynyt kausi kirpaisi muun kiekkoväen tapaan myös tuomaria monellakin tapaa.
– Meni siinä varmaan kuukausi, että en tehnyt oikein mitään jääkiekkoon liittyvää. Siinä tilanteessa piti aika lailla nollata tilanne, Kova toteaa Liigan nettisivulla julkaistussa haastattelussa.
Edessä piti olla Liigan playoffs-pelien lisäksi myös arvoturnaus, jota Kova oli odottanut ja valmistautunut.
– Tiesin, että Liigassa pelit loppuvat viimeistään semifinaaleihin. Minut oli valittu Yhdysvalloissa pelattaviin U18-ikäluokan MM-kisoihin ja olin jo kerennyt sitä vähän makustella. Siksikin olo kauden päättyessä oli aika tyhjä, Kova harmittelee.
Kova oli satsannut kuluneeseen kauteen. Hän oli valmistunut rakennusmestariksi ja saanut työpaikan isosta rakennusliikkeestä. Syyskaudella hän sopi erotuomarijohtaja Jyri Rönnin kanssa, että keskittyy nyt täysillä jääkiekkoon.
– Jätin sitten työt, jotta sain satsattua kunnolla tuomaritehtäviin. Sitten meni alle kuukausi, kun kausi yhtäkkiä loppui, Kova huokaisee.
Ura edennyt nopeasti
Kova meni tuomarikurssille jo 16-vuotiaana ja aloitti harrastesarjojen peleistä nousten pikku hiljaa ylöspäin. – Mestiksessä ehdin viheltää pari kautta. Sitten kauniina kesäpäivänä 2014 silloinen erotuomarijohtaja Arto I. Järvelä soitti ja kertoi, että minulle on kaavailtu paikkaa Liigan erotuomariryhmässä, ja että olisinko kiinnostunut. Totta kai olin, ja siitä se sitten lähti, Kova muistelee. Liiga-debyytti tapahtui vain 24-vuotiaana syyskuussa 2014. Pelicansin ja Ässien välisessä ottelussa tuomariparina oli Mikko Kaukokari. Ensimmäinen peli ei ollut sieltä helpoimmasta päästä, sillä vastaan tuli heti eräs uusi tilanne. – Sääntökirjaan oli tullut uutena sääntönä jalkapyyhkäisy. Eiköhän sitten tässä ensimmäisessä pelissäni tullut vastaan ensimmäinen tapaus. Vili Sopaselle jouduimme antamaan viisiminuuttisen ja ulosajon. Tapaus oli selvä, sillä meillä molemmilla nousi tilanteessa käsi ylös. Mikko sitten sanoi, että hän hoitaa tämän kokeneempana ja otti tilanteesta tulleen paskamyrskyn vastaan, Kova muistelee. Pättyneellä kaudella Kova vihelsi yhteensä 56 runkosarjapeliä ja tulevalla sesongilla voi rikkoutua jo 300 pelin rajapyykki. Luvut eivät kuitenkaan ole oululaiselle tärkeitä. – En ole ikinä ollut numeroiden perään. Senhän tuo kertoo, että monta kertaa olen jäällä ollut. Jokainen peli on oma, erityinen kokemuksensa, Kova muistuttaa.LUE MYÖS:
- Matias Maccellilta tulikuuma debyytti uudessa seurassa – yhteispeli superteinin kanssa toimii
- HIFK: tähtihankinta sivuun
- Patrik Laine ei halua mihin tahansa NHL-seuraan – ”Nirso”
- Suomalaisduo ihastutti NHL:ssä – ratkoi voiton Edmontonille
- Tästä syystä Jokerit hyllytti tähtensä – Tomek Valtonen IS:lle: ”Tosi yksinkertaista”
- Mikael Granlund valittiin kapteeniksi NHL:ssä – GM hehkutti vuolaasti
- Missä pelit jatkuvat? Kolme suomalaista siirtolistalle NHL:ssä
- Näkökulma: Pelastiko flunssa Tomek Valtosen?
- Jokerifaneilta näyttävä viesti päävalmentaja Tomek Valtoselle
- Jokereilta kova temppu katsomoon heitetyille tähdille!
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”
- Jori Lehterä jäi pois – HIFK nosti uuden nimen parrasvaloihin