Oulusta Manhattanin kingiksi: Reijo Ruotsalainen täyttää 60 vuotta – yhdestä saavutuksesta ei paljon puhuta!
Puolustajalegenda Reijo Ruotsalainen viettää aprillipäivänä 60-vuotispäiviään.
Samettisesta ja vaivattomasta luistelustaan muistettava Ruotsalainen pelasi upean uran, jonka aikana palkintokaappi täyttyi useista mestaruuksista.
Kärpät-kasvatti pelasi ensimmäiset miesten pelinsä jääkiekon 1-divisioonassa 1975–76, vain 15-vuotiaana.
Syksyllä 1981 taituri siirtyi rapakon taaksen New York Rangersin riveihin ja vietti Manhattanilla viisi upeaa kautta.
Parhaalla sesongillaan 1984-85 Ruotsalainen kirjasi saavutuksen, johon vain harvat puolustajat ovat taalaliigassa pystyneet: hän oli joukkueensa paras pistemies, kun Rangersin riveissä syntyi 80 runkosarjaottelussa upeat 73 (28+45) tehopistettä.
Suurin menestys tuli kuitenkin Edmonton Oilersissa, jossa hän juhli Stanley Cupin voittoa 1987 ja 1990.
Ruotsalainen teki hurjaa jälkeä myös Sveitsin pääsarjassa voittaen SC Bernin riveissä kolmesti maan mestaruuden.
Maajoukkuepaidassa Ruotsalainen oli mukana voittamassa Leijonien kaikkien aikojen ensimmäistä arvokisamitalia, kun Calgaryn olympialaisissa 1988 kaulaan ripustettiin ikimuistoinen hopea.
Ruotsalainen päätti pelaajauransa 1998 ja on toiminut sen jälkeen valmentajana. Viimeisin pesti on kaudelta 2018-19, jolloin hän valmensi lyhyen pätkän Mestiksen Kiekko-Vantaata.
LUE MYÖS:
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Supertähti kaupattiin NHL:ssä – omistaja latasi suoran syytöksen
- Matias Maccellilta tulikuuma debyytti uudessa seurassa – yhteispeli superteinin kanssa toimii
- HIFK: tähtihankinta sivuun
- Patrik Laine ei halua mihin tahansa NHL-seuraan – ”Nirso”
- Suomalaisduo ihastutti NHL:ssä – ratkoi voiton Edmontonille
- Tästä syystä Jokerit hyllytti tähtensä – Tomek Valtonen IS:lle: ”Tosi yksinkertaista”
- Mikael Granlund valittiin kapteeniksi NHL:ssä – GM hehkutti vuolaasti
- Missä pelit jatkuvat? Kolme suomalaista siirtolistalle NHL:ssä
- Näkökulma: Pelastiko flunssa Tomek Valtosen?
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”
- Jori Lehterä jäi pois – HIFK nosti uuden nimen parrasvaloihin