Kovanyrkki Sami Helenius: ”Se oli dynastia”
NHL:n kaukalon kovanaamoihin aikoinaan kuulunut Sami Helenius pitää
1990-luvun loppupuolen Detroit Red Wingsiä dynastiana.
Helenius seurasi läheltä, kuinka Red Wings voitti kaksi perättäistä Stanley Cupia
kausilla 1996-97 ja 1997-98. Viasat aloittaa ensi viikon NHL-tarjontansa
juuri näiden kahden finaalin ratkaisupeleillä.
– Detroit oli tuolloin dynastia. Pelaajamateriaali oli loistava. Siellä
oli taitoa, kovuutta, luovuutta, nuoruutta ja kokemusta. Ja kaikkea
sopivassa suhteessa, Helenius sanoo.
– Se oli vielä aika ”europpalainen” joukkue. Valmentaja Scotty Bowman
uskalsi antaa venäläispelaajille vastuuta. Näin vähän aikaa sitten
dokumentin, jossa Bowman kertoi haastattelussa, ettei esimerkiksi Igor
Larionov sopinut määrättyyn muottiin – joten vanhan liiton Bowman mietti
asian uudestaan ja antoi hänelle vapaan roolin. Tulostahan sitten
tunnetusti tuli.
Helenius nostaa yhdeksi tärkeimmistä seikoista sen, että Detroitissa
tiedettiin, mitä voittamiseen tarvitaan.
– Voittamiseen pitää oppia. Detroitissa tuohon aikaan esimerkiksi juuri
venäläispelaajat, kuten Fetisov ja Larionov, olivat aika tottuneita
voittamaan. Sitten lisätään vielä sellaiset huippuyksilöt kuin Steve
Yzerman, Brendan Shanahan ja kumppanit mukaan.
– Bowman tiesi, ettei liian paljoa nuoria pelaajia voi laittaa kerralla
sisään. Tarvitaan yhdistelmä. Se yhdistelmä toi sitten halutun tuloksen.
Maanantaina Viasat tarjoaa Detroitin ja Philadelphian välisen
finaaliratkaisun. Suomalaisväriä finaalissa edustaa Flyersin paidassa
tuolloin pelannut Janne Niinimaa.
Tiistaina on vuorossa Detroitin ja Washingtonin välinen ratkaisupeli. Myös tuossa finaalisarjassa oli suomalaisedustus: Washingtonin pelipaidassa numero 11 hämmensi Stanley Cup -konkari Esa Tikkanen. Myös muina ensi viikon päivinä Viasat
hemmottelee katsojia suomalaispelaajien edesottamuksilla Stanley Cup
-finaaleissa. Keskiviikkona on vuorossa Jere Lehtinen ja Dallas Stars,
torstaina Jussi Markkasen Edmonton ja perjantaina nähdään, miten Teemu
Selänne sai viimein kätensä himoittuun kannuun Anaheimin kanssa.
Lauantaina ja sunnuntaina pääosassa on jälleen Detroit ja kaksi
finaalia, joissa Valtteri Filppula esiintyy edukseen.
LUE MYÖS:
- Tapparan pistelinko jäi ilman NHL-paikkaa
- NHL-televisiointi Suomessa laajenee – taas lisää pelejä ilmaiskanaville
- Tässä ovat Liigan uudet lisenssiehdot: putoamista ei välttämättä tapahdu
- Urheilucast: tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja!
- NHL-sääntöuudistus kuumentaa kansaa: ”Tämä on todella typerää”
- Columbuksen NHL-tähti löi rahoiksi – yli 80 miljoonan dollarin jättidiili julki
- Tappara-lupauksen kohtalo NHL:ssä selvisi
- NHL:ssä jysähti taas jättisopimus – viiden maalin miehelle yli 20 miljoonaa dollaria
- IS: Jori Lehterä avasi HIFK-lähtönsä taustoja – yksi asia jäi kaivelemaan
- HIFK-kapteeni oltiin lähellä kaupata kesken mestaruuskauden – ”Jokerit tarjosi tuplapalkkaa”
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Lätkäpodi: Raimo Helminen yhdistettiin Liigan suurseuraan – ”Sen verran olen kuullut”
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”