Eihän tästä tule yhtään mitään! Lähde: NHL:n kaikkien aikojen floppivaraus saamassa monoa nyt KHL:stä
Venäläinen Allhockey.ru-sivusto kirjoittaa, että Nizhnekamskissa syntynyt Nail Jakupov, 26, (arkistokuvassa) on lähdössä muualle KHL:n jättiseura SKA Pietarista.
Toista kauttaan pietarilaisporukassa pelanneella Jakupovilla olisi pahvia jäljellä vielä kahden kauden verran.
NHL:n kesän 2012 ykköskierroksen ykkösvarauksen aika ruplaliigassa on ollut kausi kaudelta laskusuunnassa.
Sesonki 2018-19 toi SKA:ssa 47 runkosarjan pelissä tehot 23+10=33 (+22), 18 pudotuspeliottelussa hän sivalsi pisteet 4+4=8 (-1). Kesken jäänyt sesonki 2019-20 toi 46 pelissä sitten jo selvästi vaisummat pinnat 10+10=20 (+4).
Samanlainen on ollut Jakupovin ura isossa kuvassakin. Häntä pidetään yhtenä kaikkien aikojen huonoimmista ykkösvarauksista. Jakupov ei meinannut saada hänen varaamassaan Edmonton Oilersissa aikaan mitään.
Pelaaja vietti öljypaidoissa kolme ja puoli kautta. Sen jälkeen tie vei St. Louis Bluesiin ja Colorado Avalancheen – kumpaakin kaudeksi. Parhaimmillaan 33 pinnaa NHL:n runkosarjassa tehnyt Jakupov summasi noissa seuroissa enää yhdeksän ja 16 pinnaa.
Pelaaja on voittanut alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa hopeaa ja pronssia sekä alle 18-vuotiaiden MM-kilpailuissa niin ikään pronssia.
Noiden jälkeen palkintokaappiin ei ole kertynyt yhtään mitään moniin vuosiin.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sikailu kostautui – Mikko Rantaselle mittavat sakot
- Kanadan MM-joukkueelle huonoja uutisia
- Lehti: Maalitykki Reid Gardiner vaihtaa seuraa
- Leijonista tuttu Robert Leino: uusi seura
- Leijonille huippuvahvistus – viime MM-kisojen ykköstähti liittyy joukkueeseen
- Sveitsin mestaruus ratkesi hurjalla tavalla – Leijonat-hyökkääjä maalinteossa
- NHL-fiasko! Dallas Starsin suomalaistähdet kesälomille
- Leijonat taipui avauksessa – Tshekki iski kylmän suihkun EHT-turnauksessa
- Liigan pronssipelissä murskalukemat – SaiPa kylvetti Ilveksen
- Kultaleijona Oliwer Kaski: uusi seura
- Urheilucast: Patrik Laineen ura voi päättyä – Mikko Lehtoselta kylmänviileä kommentti
- Keski-Euroopan ”suomalaisseurasta” ei oteta pelaajia Leijonien MM-leiriryhmään
- Lähde: Ruotsalainen tehopuolustaja palaa Liigaan yli kuuden vuoden tauon jälkeen!
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- Pelicans-kapteeni jättää seuran – ”Kiitos”
- Suuri suru: KalPan ja Columbuksen entinen hyökkääjä on kuollut
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- Jukka Jalonen palaa Liigaan!
- Jokereille iso takaisku? Lähde: Tähtivahvistus löytänyt toisen työpaikan
- Liigan pronssipeli saa pelaajilta täystyrmäyksen: ”Älyvapain idea – ei kiinnosta ketään”