Tämä ei helpota tuskaa! MTV: Jukka Jalonen paljasti: Leijonille oli tulossa NHL-apuja – ”Harmittaa”
Kuva: Suomen Jääkiekkoliitto
Päävalmentaja Jukka Jalonen paljasti C Moren haastattelussa, että tänä keväänä Leijonat olisi voinut saada NHL:stä koviakin vahvistuksia.
Viime keväänä Suomi ei paperilla vakuuttanut, mutta siitäkin huolimatta kevät päättyi MM-kultajuhliin. Tänä vuonna joukkue olisi voinut olla huomattavasti nimekkäämpi, mutta turnausta ei järjestetä maailmalla leviävän koronaviruksen vuoksi.
– Mitä juttelimme pelaajien kanssa ennen tämän koronavirustilanteen kehittymistä, niin tuli sellainen fiilis, että aika moni pelaaja oli erittäin kiinnostunut tulemaan MM-kisoihin, Jalonen paljasti C Morella.
– Olen ihan varma, että heitäkin harmittaa se, että kausi loppui kesken tai on vaarassa jäädä kesken. Samoin meitä. Olisi ollut kiva päästä valmentamaan meidän parhaita pelaajiamme. Ainakin osaa heistä, Jalonen lisäsi.
Kaksinkertaisen kultaluotsin mukaan joukkueeseen olisi voinut olla tyrkyllä myös pelaajia, joita hän ei ole ennen valmentanut.
– Siellä on Esa Lindelliä, Joel Armiaa, Artturi Lehkosta, Teuvo Teräväistä, Rasmus Ristolaista ja vaikka ketä, joita en ole vielä valmentanut. Totta kai se harmittaa, että sitä saumaa ei nyt tullut. Nyt oli lähellä se, että olisimme saaneet kisoihin hyviä pelaajia mukaan.
– Mutta maailman kokonaistilanteen ymmärtäen, ei tässä jaksa hirveästi jossitella. Realiteetit on hyväksyttävä ja niiden kanssa on mentävä eteenpäin, Jalonen sanoi.
Lähde: MTV Urheilu
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Liiga-provot: Ei ole rimaa, jota Jukurit ja Sport eivät olisi innolla alittamassa
- Liigasta tuttu suomalaistähti vapaille markkinoille!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Supertähden veli rustasi NHL-sopimuksen
- Leon Draisaitl: surkea uutinen
- Kaapo Kakko iskussa – latoi kovat tehot
- Edmonton teki kovan ratkaisun – kallispalkkaiselle floppivahdille karu uutinen
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- IL: Liigan nopein pelaaja loikkaa kilpailijan riveihin!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- IL: Kulisseissa muhii jättiyllätys – Liigaan uusi seura?
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Tapparasta lähtenyt Roby Järventie: iso huhu!