Professorilta raju väite: Katsojia ei kahteen vuoteen NHL-otteluihin – sarjat eivät voi jatkua: ”500:sta ihmisestä ainakin viisi kuolee”

© Kuva: Getty Images

Notre Damen yliopiston professori ja urheiluun erikoistunut taloustieteilijä Richard Sheehan tarjosi maanantaina painavan puheenvuoron koronaviruspandemian vaikutuksesta Yhdysvaltojen isoimpiin urheilusarjoihin.

Sheehan ei näe mitään mahdollisuutta siihen, että NBA (koripallo), MLB (baseball) tai NHL voisivat jatkaa enää kausiaan tänä kesänä.

– ”Numeromiehenä” kerron tämän: esimerkiksi NBA:ssä on 30 joukkuetta, joissa on 15 pelaajaa per joukkue. Sanotaan, että toimintaa jatkaisi 450 pelaajaa ja toiset 450 ihmistä, jotka ovat otteluissa tuomareina, kuvaajina, valmentajana tai muissa tehtävissä. Kun lähes tuhat ihmistä osallistuu jatkuvasti otteluihin, niin noista tuhannesta ihmisestä 450 kuuluu planeetan urheilullisimpiin yksilöihin. He voivat selvitä tästä ja pelata koronaviruksesta huolimatta. Kun he ovat pelanneet kahden viikon ajan, niin heillä jokaisella voi olla tartunta jo – ainakin odotukseni on se, että suurin osa heistä sairastuisi. Se ei olisi kuitenkaan ongelma, koska he ovat sellaista ikäryhmää, joiden kuolevaisuus on todella lähellä nollaa, Sheehan avasi The Athletic -sivustolle.

– Toiset 450-500 ihmistä eivät kuitenkaan kuulu tähän urheilulliseen ja terveeseen kategoriaan. Näistä 500:stä ihmisestä ainakin viisi kuolee, kun huomio koronaviruksen yhden prosentin kuolevaisuusprosentin, professori kertoo.

Sheehan uskoo, että isot urheilusarjat joutuvat olemaan pitkään ilman yleisöä.

– En usko, että voimme järjestää julkisia otteluita kahteen vuoteen. Taidat sanoa tähän ”vau”? Mutta kysy itseltäsi: milloin rokote koronavirukseen on oikein valmis? Urheiluareenoita ei vaan voi avata faneille. Se on yksinkertaista, hyvin yksinkertaista. Näin ei voi tehdä edes elokuussa tai syyskuussa, koska meillä ei ole rokotetta. Ilman rokotteita kohtaamme saman ongelman vain uudestaan, Sheehan jyrähti.

TESTAA TIETOSI: Tässä riittää haastetta! Visa: Osaatko nimetä Liigan 2000-luvun pistepörssivoittajat?