HIFK – KalPa: Kotikammo vaivaa
Kuva: Juha Tamminen
Liiga
HIFK – KalPa
Tiistai 03.03. klo 18:30
Liiga jatkuu tiistaina kolmen ottelun voimin ja illan nosto tulee HIFK:n ja KalPan välisestä ottelusta. HIFK pudotti viime viikolla tärkeitä pisteitä Ässille ja Jukureille – tämä antaa vielä takana top 6 -paikkaa vaanivalle HPK:lle toivonkipinää. KalPa on lähestulkoon varma pudotuspelijoukkue, mutta joukkueen loppuohjelma runkosarjassa on haastava ja joitain pisteitä pitäisi vielä pystyä raapimaan kasaan.
HIFK joutui sekä Ässiä että Jukureita vastaan jatkoajalle – tuloksina oli näistä peleistä voitto sekä tappio. Huomattavaa on, että molemmissa peleissä HIFK suli varsinainen peliajan lopussa. Jarno Pikkaraisen ryhmällä on ollut ihmeellinen kotikammo päällä, sillä kotona on menetetty tukku pisteitä juuri ennalta kevyempiä joukkueita vastaan. Joukkueen kokoonpano on ollut pitkin alkuvuotta repaleinen, mutta onneksi rosteri on todella leveä.
KalPan viime viikkoon mahtui vieraspeleissä haasteita, mutta kotonaan se kaatoi jatkoajalla Kärpät lukemin 3-2. Ilvestä vastaan lauantaina kuopiolaiset olivat varsinkin ottelun alussa hätää kärsimässä ja ilman Eero Kilpeläisen hyvää iltaa olisivat lukemat voineet olla rumemmatkin kuin 3-0. Miikka Pitkänen taklasi Ilveksen Eemeli Suomea ulosajon arvoisesti ja tämä niitti on tällä hetkellä kurinpidon arvioitavana.
Lyö vetoa ottelusta:
HIFK on laatuedullaan toki isohko kotisuosikki, mutta joukkueeseen ei ole kotona ollut tästä positiosta luottamista. KalPa on hyvänä päivänään ihan kelpo jääkiekkojoukkue ja se tulee varmasti käyttämään tilaisuutensa hyväkseen, jos sellaisen saa. Vetosuositukseen otetaan KalPaa tasoituksella – maalin tappio tuo vielä hilloa: Tasoitusveto, KalPa +1.5 kertoimella 1,93. LYÖ VETO tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon. Lunasta in tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
LUE MYÖS:
- Tästä syystä Jokerit hyllytti tähtensä – Tomek Valtonen IS:lle: ”Tosi yksinkertaista”
- Mikael Granlund valittiin kapteeniksi NHL:ssä – GM hehkutti vuolaasti
- Missä pelit jatkuvat? Kolme suomalaista siirtolistalle NHL:ssä
- Näkökulma: Pelastiko flunssa Tomek Valtosen?
- Jokerifaneilta näyttävä viesti päävalmentaja Tomek Valtoselle
- Jokereilta kova temppu katsomoon heitetyille tähdille!
- Pelicans: karu takaisku Jokerit-otteluun!
- Nyt jysähti Jokereissa – kolme tähtihankintaa katsomoon
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Karmea tieto julki – Liiga-seuran tappiot paljastuivat
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”
- Jori Lehterä jäi pois – HIFK nosti uuden nimen parrasvaloihin