Teuvo Teräväiselle ja Sebastian Aholle karmea pettymys NHL:ssä tehoilusta huolimatta – luotsi lyttäsi: ”Kauheaa, kauheaa – saimme sitä, mitä tilasimme”
Carolina Hurricanesin Sebastian Aho ja Teuvo Teräväinen olivat lauantaiyönä iskussa, vaikka suomalaisten edustama joukkue taipui Vegas Golden Knightsille tiukkojen vaiheiden jälkeen numeroin 3-4.
Kummatkin pelaajat nakuttivat tehot 1+1=2 Teräväisen noustua ottelun kakkostähdeksi. Hänen tehotilastonsa painui asteen ja Ahon peräti kaksi pakkaselle.
Suomalaisista Teräväinen osui ensiksi iskettyään ottelun puolessa välissä 1-2-kavennuksen. Aho puolestaan tasoitti ottelun 3-3:een ohjurilla päätöserän lopussa. Tilanne oli sekava, kun kukaan ei tuntunut olevan aluksi täysin varma siitä, oliko pikkumusta pömpelissä vai ei.
Katkeran varsinaisen peliajan tappion myötä Canes on hävinnyt nyt kuudesta edellisestä ottelustaan neljä. Reilut viikko sitten edellisen kerran pelannut Carolina hävisi ottelun avauserän 0-2. Se oli yksi ratkaisutekijöistä.
– Kaikkien on varmistettava, että olemme valmiita pelaamaan. Alla oli pitkä tauko, mutta se oli kyllä sama molemmilla joukkueilla, Teräväinen sanoi seuran kotisivuilla.
– Teimme tästä pelin, mutta toisaalta sillä ei ole todellakaan väliä, että häviämmekö neljällä vai yhdellä maalilla. Tappio kun tappio.
Teräväinen on Canesin tehokkain saldolla 11+39=50 (+17) ja Aho kolmanneksi tehokkain lukemin 25+19=44 (+9).
– Kauheaa, kauheaa. Ei ole hyväksyttävää tulla peliin tuolla tavalla. Kaveri oli hyvä ja se pelasi kuten heidän piti. Saimme sitä, mitä tilasimme, päävalmentaja Rod Brind’Amour pauhasi.
– He aloittivat paremmin, suomalaistykki komppasi viitaten alkuun.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- HIFK tiedottaa: kaksi uutta vahvistusta!
- Nimet julki – tässä Nuorten Leijonien MM-joukkue!
- Entinen NHL-supertähti myynnissä – torppasi siirrot kahteen eri seuraan
- Entinen NHL-hyökkääjä palasi yli neljän vuoden tauolta onnistuneesti – ansaitsi nyt uuden sopimuksen
- Nuorten Leijonien joukkue MM-kisoihin on valittu!
- Väite kulisseista: Jarmo Kekäläinen värväämässä suomalaisen luottomiehensä
- Jouluvisa: osaatko nimetä Liigan maalipörssin voittajat?
- JYP tiputti jättimäisen sopimusuutisen!
- Joulutodistukset jaettu! Tässä on Liigan syyskauden tähdistökenttä
- Antti Raanta, 36, teki päätöksen uransa jatkosta
- Viisi Liiga-pelaajaa valittiin olympialaisiin!
- SK: HIFK kävi ryöstöretkellä toisessa Liiga-seurassa!
- Urheilucast: Tappara valmistelee siirtopommia – kiikarissa kaksi Leijonat-peluria
- Toimittaja: Kasper Kotkansalo palaa SHL:stä Liigaan – tässä uusi seura
- Jymypaukku! Viljami Nieminen lähtee Sportista – AL: Siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Mestis-seuralta nimekäs hankinta: Haaviin 400 Liiga-pelin konkari
- Lähde: Eetu Koivistoinen palaa Liigaan!
- Joulutodistukset jaettu! Tässä on Liigan syyskauden tähdistökenttä
- Liigaan tähtäävä Mestis-seura jysäytti: ”Kolme kirjainta: NHL”
- HIFK:lle kaksi paljon kaivattua vahvistusta: Geneve-Servette lainaa kaksi pelimiestä