Suomalaisilta hyviä näyttöjä kohti kirkkaampia valoja – useampi lupaus tehoili AHL:ssä hienosti!
Suomalaispelaajat nousivat myös farmin puolella komeasti valokeilaan torstain vastaisena yönä. Sinivalkoisista useampi kuin yksi pelaaja onnistui nakuttamaan vähintään kaksi pinnaa.
Bridgeport Sound Tigersin ja Lehigh Valley Phantomsin (5-8) välisessä ottelussa ensiksi mainitun Otto Koivula iski maalin ja kaikkiaan tehot 1+1=2. Joukkuekaveri Christopher Gibsonin urakka ei maalilla ollut mikään ihan paras mahdollinen. Suomalaisvahdin tilastoihin kirjattiin 10/13 torjuntaa ja hänet otettiin maalilta pois kesken ottelun.
Laval Rocketin ja Manitoba Moosen (4-5 vl) mittelössä sekä ensiksi mainitun Jesperi Kotkaniemi että jälkimmäisen Kristian Vesalainen saalistivat tehot 0+2=2. Taalaliigasta AHL:ään äskettäin pudotetun Kotkaniemen saldo farmissa on kummallinen 0+9=9.
Lisäksi pöytäkirjaan itsensä tehoilivat Milwaukee Admiralsin 2-3-tappiossa Eeli Tolvanen (0+1=1). AHL:n kärkijoukkue taipui Iowa Wildille.
Eetu Tuulolakin saalisti syöttöpinnan, kun Stockton Heat taipui San Diego Gullsille 2-3.
Suomalaisten sisäisen pistepörssin kärkitrion AHL:ssä muodostavat Charlotte Checkersin Janne Kuokkanen (12+30=42), NHL:n puolelle vaihtanut Springfield Thunderbirdsin Aleksi Saarela (12+20=32) ja Admiralsin Tolvanen (15+12=27).
LUE MYÖS:
Huh! Suomalaispelaajat NHL:ssä aivan maagisessa maalivireessä – eräs fakta kertoo upeaa kieltään
LUE MYÖS:
- Vapaille markkinoille kova nimi: Tapparasta tuttu NHL-veteraani sai monoa Pohjois-Amerikassa
- ”Valmis pelaaja” – Canadiensin luotsi Martin St. Louis hehkuttaa Oliver Kapasta
- Toronto Maple Leafs on nyt ahdingossa
- Matti Sundelin on kuollut
- Mitä ihmettä? Ruokajournalisti Parker, 35, sai NHL-komennuksen
- Mikko Rantanen huimaan rajapyykkiin NHL:ssä – samaan pystynyt vain kolme suomalaistähteä
- Pelicans: valtava takaisku!
- Mikko Rantanen hurjana! Takoi kovat tehot ja nousi jäähypörssin kärkeen
- Pittsburgh Penguinsin suomalaishyökkääjälle karuja uutisia
- JYP jysäytti jatkosopimuksen: ulkomaalaisvahvistus jatkaa Jyväskylässä
- MTV: Jokerit kasaa hurjaa jengiä Liigaan!
- Urheilucast: Kärpät nappaamassa toisen Liiga-seuran tähtipuolustajan
- SS: Jukurit-kapteeni Jesper Piitulainen siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Huippuvahvistus – HIFK:n hyökkääjä suuntaa Mestikseen!
- Ismo Lehkoselta raju arvio Liigan yllättäjäjoukkueesta: ”Rupeaa tankit tyhjenemään”
- Leijonien EHT-joukkue julki – Antti Pennaselta raju ratkaisu
- Tappara-hyökkääjä: uusi osoite Liigassa
- Liigaan tähyävä Mestis-seura julkaisi yllätyshankinnan!
- AL: Ilves ryöstöretkellä Liigassa – kaappasi Leijonat-sentterin!
- HIFK:lta vihjaileva päivitys: huippukiinnitys tulossa