Pakina: Jääkiekko on kuningaslaji ja Liiga sen kuningassarja
Kuva: Juha Tamminen
”Ja näin tammi-helmikuun vaihteessa viimein tullut talvi yllättää eteläisessä Suomessa vaikuttavat autoilijat. Ei tule mistään mitään muuta kuin pellistä rusinaa”, ajattelin lauantaina, kun taivas repesi Lahden ja Lappeenrannan välillä täysin jossain Nastolan kohdilla.
Ajelin SaiPan ja Ässien väliseen peliin. Ketä kiinnostaa? Syvällä tarpova SaiPa ja viime kaudella täydellisesti romahtanut Ässät. Entä ketä kiinnostaa ajaa, kun eteen näkee tuulilasin läpi kymmenen metriä?
No, voin sanoa, että itseäni ainakin. Ja 3 297 katsojaa. Ja medioita.
Tämä talvi on näyttänyt taas kerran sen, että jääkiekko on Suomessa ylivoimainen kuningaslaji. Liigapelit vetävät väkeä, vaikka taivaalta sataisi mummoja ja ajokeli olisi kuinka kurja hyvänsä. Ne vetävät, vaikka oma joukkue olisi pudonnut sarjataulukossa kuinka alas tai vaikka jäästä läpi.
Ne kiinnostavat mediaa. Jääkiekko on kuningaslaji ja Liiga kuningassarja. Tavallaan Liiga-pelien aikaan päällekkäin olevat EHT-matsit, Martin Bergerin sekoilut, Ilveksen ja Tapparan väännöt, TPS:n kaikki pieleen menevät asiat ja muut aiheet ovat hyvästä. Liigaa seurataan mediassa niin, että Ampparit on Liiga-välilehden alla tukossa etenkin keskiviikko-, perjantai- ja lauantai-iltaisin kuin talviset maantiet hitaasti matelevien autoilijoiden pelätessä lunta.
Jääkiekko on Suomessa ylivoimainen kuningaslaji, on. Tuon lauseen tarkoitus ei ole ottaa mitään pois kesän parhaalta asialta, pesäpallolta, Huuhkajilta, naisurheilulta tai vaikka kovassa nousukiidossa olevalta futsalilta. Historiassa ensimmäistä kertaa koskaan MM-kisojen jatkokarsintoihin marssineelle futsalmaajoukkueelle valtavan iso käsi! Menkää Liettuan syksyn kisoihin, niin jalkapallo ja futsal kasvavat edelleen.
Liiga tarvitsee haastajia.
Lukijan olisi hyvä huomata, että kyseessä on puhtaasti mielipideteksti. Siksi väitän, että Liiga on kuningaslaji ja se kestää vertailun koko maapallolla muut liigat huomioiden. Sarjalla on muutakin merkitystä, kuin vääntäminen Suomen mestaruudesta.
Liigajoukkueiden paidoissa on paljon yhteistyökumppaneiden logoja. Liiga on kulttuuria, se yhdistää perheitä tai kavereita, se tarjoaa iloa suomalaiselle maajoukkuekiekkoilulle. Liiga tarjoaa voimavaroja sydäntalvella, kun taivaalta tulee vettä ja lunta vuoronperään, eikä päivisin näe hämärän takia edes omaa nenää. Sarjajärjestelmäkin on hyvä, vaikka jatkoonpääsysauma 66 prosenttia on iso.
Järjestelmä on ainoa toimiva tapa, kun sarja on suljettu. Nyt peräpäässä riittää kamppailua.
Nuo pointit toki leimaavat muitakin sarjoja, mutta niin ne toimivat Liigassakin. Olkaamme iloisia.
Peräpäästä tuli muuten mieleen. Toisen ilmeisesti kuningassarjan, eli NHL:n peräpään pelejä on aivan valtavan mahtavaa seurata, kun syvällä tarpovien tulisi lähinnä hävitä otteluitaan, jotta joukkueiden rakentaminen jatkoa varten olisi suotuisampaa. Onpa upeaa.
LUE MYÖS:
Liigajoukkue brutaalilla reissulla: Kolme peliä, yli tuhat kilometriä – muistilapuille ei taida silti olla tarvetta: ”Melkein täytyi laskea arkipäivät, että monet vaatteet tarvitsee”
Liigajoukkueella erikoinen päivä: Kippari ilmoitti lopettavansa, uusi kanukki vakuutti ja lainamies ei tiedä jatkostaan mitään: ”Joka kerta on tavarat hukassa”
LUE MYÖS:
- Tapparan 17-vuotiaalle huippulupaukselle iso mahdollisuus – nousee loukkaantuneen tähtipelaajan paikalle
- Sopimus julki – Saku Mäenalasen ensi kauden joukkue selvillä
- Liiga solmi jättimäisen sopimuksen!
- Suomalaislupaus viimeisteli NHL-uransa ensimmäisen maalin!
- Antti Tyrväiselle rapsahti pelikieltoa Liigassa!
- Lukko kiinnitti kaksinkertaisen nuorten Suomen mestarin – kahden vuoden sopimus
- Urheilucast: Ilves virittelee tuplaryöstöä toisesta Liiga-seurasta
- Niko Huuhtanen palaa Eurooppaan – IS: Tässä uusi seura
- NHL-seura sai karuja uutisia – suomalaisvahdille avautui nyt iso mahdollisuus
- Stanley Cup -mestari: Pitkä jatkosopimus 36-vuotiaana
- MTV: Jokerit kasaa hurjaa jengiä Liigaan!
- IL: Jokerit jysäytti huippuhankinnan – haaviin Leijonista tuttu ex-NHL-hyökkääjä
- Urheilucast: Kärpät nappaamassa toisen Liiga-seuran tähtipuolustajan
- Ismo Lehkoselta raju arvio Liigan yllättäjäjoukkueesta: ”Rupeaa tankit tyhjenemään”
- Leijonien EHT-joukkue julki – Antti Pennaselta raju ratkaisu
- Huippuvahvistus – HIFK:n hyökkääjä suuntaa Mestikseen!
- Ruotsalaislähde: SHL-mestari kaupittelee suomalaiskaksikkoaan
- Tappara-hyökkääjä: uusi osoite Liigassa
- Liigaan tähyävä Mestis-seura julkaisi yllätyshankinnan!
- Raimo Helminen sai vastustajan valmentajan naurun valtaan: ”Se on Vertti”