“Olen pyrkinyt ottamaan rikkautena” – Liigan kiekkokiertolainen siirtyy jo kauden neljänteen joukkueeseen
Hallitseva Suomen mestari HPK tiedotti kotisivuillaan, että edellisen kerran JYPissä pelannut pakki Ossi Ikonen vahvistaa joukkueen takalinjoja. Pelaajan sopimus kattaa loppukauden ja kaksi tulevaa sesonkia.
29-vuotias pelaaja on luutinut tällä kaudella lainalla lisäksi Lahden Pelicansissa ja Lappeenrannan SaiPassa. Kaiken kukkuraksi Ikosen koti on Kouvolassa.
– Ossi on hyvin liikkuva, luisteleva, kiekollinen puolustaja. Hän tuo kokemusta joukkueeseemme. Ossi on tärkeä palanen puolustustamme niin loppukaudella kuin tulevilla kausilla hyvänä yleispuolustajana, HPK:n urheilujohtaja Mika Toivola kertoo.
Ikonen on pelannut tällä kaudella JYPissä kaksi ottelua pisteittä (-2). Pelicansissa 18 ottelua toivat tehot 0+6=6 (-5) ja SaiPassa 10 pelissä syntyivät tehot 0+4=4 (-5).
– Hyvillä mietteillä tulen HPK:hon ja kun kahden vuoden sopimus on mukana tässä, niin hyvä on fiilis. Tuon mukanani luisteluvoimaa sekä kokemusta ja niillä avuilla haluan auttaa joukkuetta.
– Olen pyrkinyt ottamaan tämän kauden pätkäsopimukset rikkautena, nähnyt erilaisia toimintatapoja ja -malleja ja yrittänyt poimia hyvät puolet mukaan ja ammentaa sieltä omaan peliin.
- MM-kisamaa torjuu Venäjän – pelaajille ei viisumeita!
- Urheilucast: Tappara viemässä kilpailijan parhaan pistemiehen!
- Urheilucast: Tappara ja Ilves saman Liiga-tähden kimpussa – tarjouskilpailu käynnissä!
- Näiden NHL-megatähtien rinnalle Nikita Kutsherov haluaa – nimet paljastuivat!
- Nikita Kutsherov haluaa vaihtaa NHL-seuraa – paljasti syyn: ”Kyse ei koskaan ollut…”
- Jääkiekkoliitolta jyrkkä linjaus Venäjästä – kaikki keinot käyttöön!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikola solmi uuden sopimuksen – tässä tulevien kausien seura
- Tässä Petteri Lindbohmin uusi joukkue!
- Jättipäätös – Turku uhkaa vetäytyä MM-kisaisännyydestä!
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- IS: Olli Jokista viedään Jokereihin – ”On selvä homma”
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!