Näkökulma: EHT paljasti rajuja epäkohtia – ruotsalaistoimittaja osui kultasuoneen: ”Pilkkaa laajaa jääkiekkoyleisöä”
Kuva: Suomen Jääkiekkoliitto
Palatakseni edellisiin jorinoihini, nyt on taas pakko todeta, ettei Euro Hockey Tourin pelaamisessa kesken kiivaimman liigakauden ole ainakaan viikonlopun perusteella montaakaan hyvää asiaa. Se on toki hyvä, että aihe herättää keskustelua.
***
Tietysti maajoukkuepelit ovat kovaa puuhaa ja nuo ovat pelaajille itselleen varmasti upeita näytönpaikkoja MM-kisojen lähestyessä. Ja ainakin torstaina Helsingissä Venäjä-pelissä riitti suomalaisfaneilla riemua ja iloa. Kaatuihan naapuri 3-0.
Mutta toisaalta, eipä näistä monikaan painellut Ruotsiin viikonlopuksi. Suomen ja Tsekin pelissä katsomot ammottivat tyhjillään. Kukapa sitä nyt jaksaisikaan vaivautua muille maille katsomaan, kun samat neljä maata hinkkaavat keskinäisiä pelejä turnauksesta toiseen. Olympiakaudella 2017-18 mukana olivat muun muassa Etelä-Korea ja Sveitsi. Tuhat kertaa mielenkiintoisempaa!
TPS-, HPK- ja Pelicans-faneille katsominen mahtoi olla erityisen raskasta joko paikan päällä tai televisioiden läpi. Lauri Pajuniemi, Petteri Nikkilä ja Aleksi Mustonen ottivat kolhua kukin pahasti pahimpaan mahdolliseen paikkaan sarjapelejä miettiessä. Etenkin Pajuniemen hajoaminen on kova pommi nousukuntoiselle TPS:lle.
Toki loukkaantumiset olisivat voineet käydä toteen, vaikka peliaikataulutus olisi mikä hyvänsä. Mutta olisiko turnausten erilainen aikatauluttaminen lopulta kuitenkin fiksumpaa? Joku turnaus maaliskuulle, kun pudotuspeleistä tai vaikka myöhemmin puolivälierissä pudonneet seurat ovat Suomessa ja muualla Euroopassa tiedossa.
Idea kuulostaa siltä, että yhtä tyhjän kanssa? Mukaan pelaajia, joilla ei ole mitään saumaa kisoihin? Ehkä, mutta sellaisia oli kyllä mukana jo viikonloppuna. EHT haukuttiinkin Ruotsissa Venäjän takia täysin lyttyyn. Toisaalta, olihan Slovakiassa Kultaleijonien nipussa pelaajia, joita ei ehkä ihan ensimmäisenä olisi uskallettu kuvitella maailmanmestareiksi.
***
Nytkin joukkueet olivat varsin vajavaisia. Ruotsalaislehti Aftonbladetin toimittaja Mats Wennerholm kirjoitti Venäjän ”C-maajoukkueesta” kovaan sävyyn.
– Venäläiset lähettivät sellaisen tänne, koska KHL:n pudotuspelit ovat jo ovella eivätkä seurajoukkueet halua päästä tähdistään irti, Wennerholm lataa.
Tuo lause tiivistää allekirjoittaneenkin ajatukset. Siis maajoukkueturnaus kansallisten sarjojen jatkopelien lähestyessä. Ei oikeastaan järjen hiventäkään.
EHT:n arvosta on riittänyt parran pärinää iät ajat. Turnaus pitäisi periaatteessa mieltää sarjaksi, jossa pelataan Euroopan mestaruudesta.
– Se pilkkaa laajaa jääkiekkoyleisöä, joka odottaa samalla parasta eurooppalaista antia, Wennerholm jatkaa.
– Ei muuta.
Ruotsalaiskirjoittaja ei povaa EHT:lle kovinkaan ruusuista jatkoa, jos pelit ovat edelleen jatkossakin limittäin sarjapelien kanssa.
– Näin Euro Hockey Tour menettäisi kaiken uskottavuutensa.
EHT paljasti rajuja epäkohtia, kirjoitin otsikkoon. Pelien aikataulutuksen ja C-joukkueiden kasaamisen lisäksi epäkohta oli myös Suomi. Leijonat oli hampaaton, kynnetön, ponneton. Toivottavasti Suomenkin joukkue oli C-joukkue – joko paperilla tai kentällä.
LUE EHT-JUTUISTA MYÖS:
”Noi elementit ovat NHL-tasoa” – Jukka Jalonen kehui leijonalupauksen läpikotaisin, debyyttiään jännittänyt NHL-varaus kommentoi nyt itse
Tajusitko? Leijoniin murtautunut HIFK-tähti pystynyt ihmeelliseen tilastofaktaan: ”Ei siellä mitää taikatemppuja kannata tehä – jalkakikkoja tai muita”
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- HIFK:lle jäi luu käteen – IS: Ilves nappasi tähtipelaajan nenän edestä!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Liiga-faneille herkkua – näin näet päätöskierroksen ilmaiseksi!
- Jukurien kapteeni teki uhkauksen ennen Liigan päätöskierrosta – näin kävi
- Pelit pelattu – IS: Suomen NHL-hyökkääjälle karu kohtalo
- Lähde: Jarmo Kekäläinen kaupittelee Buffalon maalivahtilupausta
- LIVESEURANTA: Liigan runkosarjan viimeinen ottelukierros – tässä ovat panokset
- Toimittajalta iso paljastus – Suomi uhkaa jäädä pois World Cupista!
- NHL:n suomalaistulokas loksautti leuat – huima video leviää!
- Kari Jalonen: huima kunnianosoitus!
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä