Jokerit – Barys Nur-Sultan: Kotipeliputki alkaa
Kuva: Mikko Taipale/Jokerit
KHL
Jokerit – Barys Nur-Sultan
Tiistai 21.01. klo 18:30
KHL:n tähdistöottelu on koettu ja Jokereilla on seuraavaksi vuorossa neljän ottelun kotiputki. Ensimmäinen ottelu on mielenkiintoinen, sillä peliään roimasti parantanut Jokerit saa vieraakseen Itäisen konferenssin kolmannella tilalla porskuttavan Barys Nur-Sultanin. Hyvässä iskussa olevat vieraat ovat oiva tasonmittari Jokereille.
Jokerit jäi SKA Pietarin vieraana täysin telineisiin, eikä pystynyt vastaamaan isäntien paineisiin oikein ollenkaan. Isossa kuvassa kuitenkin Lauri Marjamäki on saanut Jokerit todella vahvaan iskuun – joukkue hallitsee pelin virtausta ja pystyy haastamaan tällä hetkellä kenet vain. Nicklas Jensenin paluu on tehnyt narripaidoille todella hyvää, mutta tällä hetkellä joukkue tarvitsisi kipeästi puolustukseen apuja sairastuvalta.
Barys kuuluu ehdottomasti idän laatujoukkueisiin. Joukkuetta on vahvistettu kauden aikana mm. puolustaja Atte Ohtamaalla, joka onkin ottanut ison roolin joukkueen takalinjoilla. Ennen tähdistöottelun tuomaa taukoa kazakstanilaiset joutuivat Magnitogorskin kanssa tiukoille, mutta voittivat lopulta. Joukkueella on kunnioittava määrä tulivoimaa ja sen erikoistilannepelaaminen on todella hyvällä tasolla.
Lyö vetoa ottelusta:
Barys on kovassa lyönnissä, mutta silti pidän Jokereita yllättävänkin selkeänä suosikkina tähän otteluun. Jokerit on mennyt viime viikkoina niin suurin harppauksin eteenpäin, että uskon menestyksen jatkuvan. Vetosuositus otteluun on Jokerit voittaa ottelun (60 min) kertoimella 2,15. LYÖ VETO tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon. Lunasta in tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- KHL:ssä huipputehot takonut hyökkääjä siirtyy NHL-mestarisuosikin riveihin
- Fanien unelma käymässä toteen: Jarmo Kekäläinen kiinnittämässä Stanley Cup -sankarin
- Nyt jysähti! NHL:n ruotsalaistähdestä jättimäinen tarjous
- Voi ei! Connor Bedard loukkaantui – katso video
- NHL:n suomalaisseurasta iso sopimusuutinen – kapteenille diili
- SaiPan Teemu Kivihalme siirtyy yllättävään osoitteeseen
- Ruotsalaishyökkääjä vaihtaa SHL:n SM-liigaan
- Miika Roine teki ratkaisunsa – pitkäaikainen Liiga-kapteeni jatkaa uraansa ulkomailla
- Eeli Tolvanen herättää ”paljon kiinnostusta” NHL:ssä – tällaisia tarjouksia pöydällä
- Urheilucast: Pekka Jormakka lähellä Liiga-sopimusta – tässä uusi seura?
- Antti Pennanen: raskas henkilökohtainen paljastus – “En jaksa enää”
- Ei jatkoa NHL:ssä – Dallas Stars hylkäsi suomalaisen
- Urheilucast: Pekka Jormakka lähellä Liiga-sopimusta – tässä uusi seura?
- Sveitsi jää taakse – luottosentteri palaa Liigaan
- TSN: Suomalaisjytky Floridassa – ratkaisu voi tulla jo tänään
- Aleksander Barkovin Florida teki yllättävän NHL-kaupan – iso muutos alkaa
- Täyskäännös NHL:ssä – Jesperi Kotkaniemen kohtalo meni päälaelleen viime hetkellä
- Pistetykki lähti KalPasta – uusi seura käytännössä selvillä
- Matias Maccellin seura NHL:ssä vaihtuu
- Jokerien Liiga-konkari päätti jatkostaan – uusi seura löytyi läheltä