Ville Heinola debytoi AHL:ssä, selvä tavoite tulevalle: ”Sen vuoksi olen täällä”
Winnipeg Jetsin farmiin lähettämä suomalaislupaus Ville Heinola avasi AHL-uransa lauantaina Manitoba Moosen paidassa.
Manitoba voitti kotiottelussaan Grand Rapids Griffinsin maalein 5-3, mutta Heinola ei vielä päässyt pinnojen makuun.
18-vuotiaan suomalaisen tavoite on kuitenkin selvä.
– Olen kiekkoilija ja haluan pelata paljon. Sen vuoksi olen täällä, Heinola totesi Manitoban YouTube-kanavalla julkaistussa haastattelussa.
Heinola kertoi joukkueeseen tulemista helpottaneen seikka, että ryhmässä on jo ennestään kolme muutakin suomalaista.
Manitoban väreissä ottelussa pelasivat hyökkääjät Kristian Vesalainen ja Joona Luoto, sekä Heinolan pakkiparina pelannut Sami Niku.
Heinola oli tyytyväinen päästessään ottelussa kertaalleen maalinteossa onnistuneen Nikun vierelle.
– Meillä on hyvä kemia keskenämme. Johtuuko se sitten siitä että olemme molemmat suomalaisia, mutta haluamme molemmat pelata hyvin kiekon kanssa, Heinola huomautti.
Heinola ehti ennen farmikomennustaan pelata Jets-paidassa kahdeksan NHL-ottelua summaten niissä mainiot 5 (1+4) tehopistettä.
Nuorukaisen kausi jatkuu jo myöhään sunnuntai-iltana Suomen aikaa, kun Manitoba kohtaa toistamiseen Grand Rapids Griffinsin.
Heinolan lauantaisen pelin jälkeinen haastattelu on nähtävissä alla olevalta videolta tai täältä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Toronton uudeksi päävalmentajaksi ehdolla kokematon yllätysnimi!
- NHL-voimahyökkääjä ripustaa hokkarit naulaan – 1177 NHL-ottelun ura päätökseen
- Kaikki puhuvat Gavin McKennasta – superlupaus murskasi odotukset NHL-testeissä
- Jarmo Kekäläinen yritti hankkia NHL-supertähden – nyt tapahtui iso käänne!
- Miten Teemu Pulkkinen valittiin Suomen maajoukkueeseen? Näin Raimo Helminen vastaa MTV:lle
- Jokerien mestarihyökkääjä lähtee – yllättävä uusi osoite!
- Uusi Liiga-pomo pisti heti tuulemaan – NHL:ssä pelannut hyökkääjä sisään!
- Nyt jäi luu käteen – Tapparan himoitsema hyökkääjä rustasi NHL-diilin!
- NHL jakoi arvostetun palkinnon – tämä mies vei ”Aleksander Barkov -pystin”
- TPS kiinnitti maajoukkuehyökkääjän – alla MVP-kausi mestarijoukkueessa
- Patrik Laineen vaimo jätti tunteikkaat hyvästit – ”Eniten jään kaipaamaan…”
- Patrik Laineesta tipahti järisyttävä huhu – minimidiilillä supertähden rinnalle!
- Motivaatio loppui – Kärpistä tuttu huippupelaaja lopettaa uransa!
- Sopimus julki – KooKoon pikakiituri siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Aleksander Barkovin temppu sai NHL-tähden haukkomaan henkeään: ”Sairainta, mitä olen nähnyt”
- Jokerien mestarihyökkääjä lähtee – yllättävä uusi osoite!
- Nyt jäi luu käteen – Tapparan himoitsema hyökkääjä rustasi NHL-diilin!
- TPS teki jättimäisen kiinnityksen!
- Antti Mäkinen tyrmistyi Sveitsin finaaliratkaisusta – ”Mitä h*lvettiä noi tekee?”
- TPS kiinnitti maajoukkuehyökkääjän – alla MVP-kausi mestarijoukkueessa